keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Synttärikekkerit, osa 2: Huovutuspaja




Halusin ehdottomasti jotain "toiminnallista" juhliini ja koska läheskään kaikki ystäväni eivät vielä ole ainakaan ihan täysin päässeet käsitöiden ihanan maailman pauloihin, päätin käyttää hyväksi tilaisuuden käännyttää muutama skeptikko.

Niinpä iltapäiväteen nautittuamme nappasimme kukkatuukit pöydältä ja otimme villat ja neulat esiin. Osa vieraistani oli huovuttanut aikaisemminkin, mutta suurimmalla osalla oli huovutusneula kädessä ensimmäistä kertaa.

Kaikki tarttuivat kuitenkin rohkeasti toimeen ja pian puheensorina taukosi ja kuului pelkkää kiivasta neulojen töksötystä, kun yhdeksän naista paneutui käsitöihin. Ihanaa!

Harkitsen jo vuosittaisen käsityöiltapäivän järjestämistä. Ehkä alan järjestää synttäreitä vähän useammin kuin kymmenen vuoden välein.


2 kommenttia:

  1. Huovuttaminen oli kyllä paljon mukavampaa kuin muistinkaan! Mitä me askarrellaan ensi vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän olen aina vihannut huovuttamista... Mutta kivaahan se on. Ehkä vielä tuo neulahuovutus erityisesti. En ole vielä ehtinyt miettiä mitä ensi vuonna keksin, mutta pitää keksiä jotain kivaa.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...