tiistai 23. elokuuta 2011

Pikkutyypin villatakki




Pikkutyypin villatakki valmistui parahiksi viileneviin kesäiltoihin. Taitaa olla ensimmäinen kutomani villatakki. Huippuhauskaa tehdä tällaisia pieniä, kun valmista tulee reippaaseen tahtiin. Sormet syyhyävät jo seuraavan aloittamista.
Lanka on Tammisaaresta kesällä ostettua pehmeää ohutta villaa, Bambino jotain (vyötteet ovat jossain hyvässä tallessa). Malli oli viimevuotisesta Moda-lehdestä, mutta resorin jälkeistä koristekuviota aloittaessani ymmärsin pitkällisen pähkäilyn jälkeen, että ohjeessa oli virhe. Ärsyyntymisestä toivuttuani unohdin koristukset jatkoin neuletta oman mieleni mukaan. Myöhemmin kuulin, että kyseisessä lehdessä saattavat ohjeet jopa loppua kesken. Tylsää!
4 kuukauden ikäisen takkiin loin 105 silmukkaa 2,5 puikoille. Joustinneuleen neuloin 1 oikein, 2 nurin. Resorin jälkeen vaihdoin 3 puikkoihin. Otin neuloessa mittaa pikkutyypin käytössä olevasta bodysta ja neuloin taka- ja etukappaleet yhtenä kappaleena.
Hihat tein myös yhdellä kerralla, mikä osoittautui tosi käteväksi tavaksi, kun lisäykset ja kavennukset voi tehdä samalla kerralla molempiin kappaleisiin, eikä tarvitse laskea erikseen. Hihoihin loin 36 silmukkaa ja lisäsin 1 silmukan kappaleiden molemmin puolin 4 kertaa matkan varrella.
Kaula-aukon ja etumuksen joustinneuleet neuloin valmiiseen takkiin, taas 1 oikein, 2 nurin. Napit ovat äidin Tallinnan tuliaisia.

4 kommenttia:

  1. Hieno!!! Sun pitää ehdottomasti tehdä villatakkeja enemmänkin! Ja väri luonnollisesti on myös aivan loistava! Voisit tehdä yhden takin minunkin koossa : )

    VastaaPoista
  2. Liisa - Juu, aloin jo himoita itsellenikin tuollaista. Mutta en taida edes haaveilla, että jaksaisin sellaisen vääntää. Ehkä pitää ottaa se teidän isän vanha kutomakone esiin ja alkaa surrutella sen kanssa!

    VastaaPoista
  3. Tuttu pikkutyyppi ja villatakki :) Se on yhtä hieno kuin livenä, ihanan värinen.

    Tuohon voisi minunkin kärsivällisyys juuri ja juuri riittää...

    VastaaPoista
  4. Kirjailijatar - Eikun vaan puikot heilumaan! Meiltä löytyy sitten lapsi niitä villatakkeja täyttämään!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...