lauantai 13. elokuuta 2011

Rompepäivän saldo

Vihdoin ehdin kuvaamaan viime viikkoisia Rompepäivälöytöjäni. Olimme tällä kertaa liikenteessä oikein reippaina. Joni oli paikalla heti kuudelta ja me muut seurasimme perässä seitsemältä.
En tiedä johtuiko aikaisesta heräämisestä vai mistä, mutta meni hetki ennen kuin pääsin kirpparivireeseen. Mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun kahdeksan aikoihin kinasin tutun myyjän kanssa pärekorista pitkään ja hartaasti, pääsin kunnon rompetunnelmaan.


Kiisselilusikat loppuivat kesäjuhlissa kesken, joten täydennystä piti saada. Jos oikein muistan, niin nyt niitä pitäisi riittää kahdellekymmenelle.

Lautanen on hiljalleen kerättyä nostalgiasarjaa. Tällaisista syötiin Mamman luonapottuja ja läskisoosia ja keitettyjä porkkanaviipaleita.



Mäkihyppääjä tuli mukaan vahingossa. Tein pitkällisesti kauppaa peltirasiasta ja tämä löytyi sen sisältä. Sain rasian tosi pitkän tinkaamisen jälkeen ja supliikki kauppias myi mulle sitten vielä tämän mäkihyppääjänkin. Olin niin hämmentynyt, että maksoin kiltisti.

Mutta hyppääjä tuli itseasiassa tarpeeseen - se on jo annettu synttärilahjaksi. Ensi talvena meillä on mäkihyppääjien kisat, sillä meiltä löytyy samasta lelusta uudempi versio, jonka saimme veljen kanssa 80-luvulla.



Peltirasiakokoelmani kasvoi muutamalla yksilöllä. Tuo iso sininen on se, jota tinkasin pitkään. Muut kaksi olivat 50 sentin laatikoissa, eikä niitä voinut sinne jättää.



Pikkutyyppi sai mekon. Pitää tosin jonkin aikaa odottaa, että se on vähän sopivamman kokoinen.

Lisäksi mukaan tarttui ainakin yksi iso kolmipyöräinen polkypyörä (jota on muuten yllättävän vaikea ajaa!), vanha Poni, harava sekä musta keinutuoli.

Niin ja se kiistelty pärekori, sekin haettiin kotimatkalla mukaan.

4 kommenttia:

  1. Kuudelta aamulla! Te olette todella omistautuneita, pakko sanoa. Minua ei taitaisi kirppari saada kuudelta ylös...tai no, jos tietäisin, että siellä on huippurompetta. Huomenna pitää kyllä herätä ennen kuutta, mutta ne on ne työt, jotka saa ylös siihen aikaan.

    VastaaPoista
  2. Niin, ja me siis herättiin viideltä, että oltiin liikkeellä tuohon aikaan.

    Joni ilmoitti edellisenä iltana, että on odottanut tätä tapahtumaa koko vuoden. Me taidetaan olla sitä sakkia, jota tavara motivoi enemmän, kuin moni muu asia...

    VastaaPoista
  3. Joo, kyllä Rompepäivän takia kannattaakin nousta aikaisin! Ja tehän teitte tosiaan vaikka mitä löytöjä!

    Mekko on tosi hieno! Montako vuotta pitää vielä odottaa?

    VastaaPoista
  4. Liisa - Voi olla, että parikin vuotta pitää odottaa. En oikein osaa noita kokoja arvioida.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...