Hyvä minä!

 

 

 

 

Jos joku höpsö vielä uskoo sen, mitä sanotaan vanhoista koirista, niin sanon painavan sanani nyt.

Kun muutama vuosi sitten nousin elämäni ensimmäistä kertaa satulaan, oli hiljainen tavoitteeni päästä joskus paimentamaan karjaa hevosella. Toinen tavoite oli hypätä joskus joku pieni este. Tavoitteista ensimmäinen odottaa vielä toteutumistaan, toinen on toteutunut jo monta kertaa.

Tänään toin kotiin ruusukkeen ensimmäisistä koulukisoistani. Sellaista en ollut edes osannut tavoitella ennen tätä viikkoa. Mutta jostain syystä sanoin joo, vaikken oikein tiennyt mihin olin lupautumassa.

Minulla on taipumus saada ratsukseni niitä heppoja, joilla on oikein vikkelät jalat ja joiden mielestä mörköjä asuu kaikkialla. Taisi olla ihan hyvä, että sain vasta kisan jälkeen kuulla, että viime kisoissa Mokka ei edes startannut, kun se heitti ratsastajan selästä jo alkuverryttelyssä. Kyllä se nytkin parhaansa teki. Mutta niin tein minäkin.

Enpä muista koska olen viimeksi tsempannut niin kovin kuin tänään. Minä hiestä märkänä ja kuulemma lopussa kuuluvasti huohottaen, suoriuduimme radasta kunnialla.

Sen jälkeen olikin hymy herkässä. Kyllä tekee ihmiselle hyvää tuntea ylpeyttä itsestään!

--

When I first rode a horse a few years back, my secret dream was to drive cattle. And maybe jump an obstacle or two. I'm still waiting to realise my number one dream but the second one has come true so many times I've lost count.

Today I took part in my first dressage competition. Not something I ever planned to do but sometimes it's good to say yes, even when the idea is a little bit terrifying.

I am proud of myself today!