torstai 8. toukokuuta 2014

Terveisiä lapionvarresta


Mikäpäs se voisi mieltä rentouttaa paremmin, kuin pihalla kaiveleminen?

Pari vuotta sitten aloitettu pihapolun jatke alkaa olla loppusuoralla. Viime kesänä pätkä palveli Pikkutyypin hiekkalaatikkona ja jouduin hieman käymään neuvotteluja, ennen kuin alueen päällystäminen kivillä tuli kuuloonkaan. Onneksi lähistöllä on uusia työmaita, jotka saavat hoitaa hiekkalaatikon virkaa seuraavaksi.

Olen viime vuosina ymmärtänyt puutarhanhoidon meditatiivisuuden. Alun perin kuvittelin, että tehdään kaikki valmiiksi vauhdilla ja sitten vaan kahvitellaan. (Hah, sanovat tässä kohdassa minut paremmin tuntevat.) Nyt tiedän, että valmista ei tule koskaan ja se suurin nautinto onkin siinä tekemisessä. Kaivamisessa, mullan roudaamisessa, istuttamisessa ja uudelleenistuttamisessa. Ja tuo kivipolun rakentaminen on kuin ison palapelin tekemistä. Välillä pitää vaan koukata ojanpohjille ja pellonpielille etsimään uusia palasia. Mieli lepää, kun kädet touhuaa.

Jos jollain on hyviä ideoita syreenin kaveriksi pensas- ja perennaryhmään, niin antakaa tulla!

--

Is there anything more relaxing than gardening? Digging has to be my favourite past time.

I'm almost done with a puzzle that has taken me two years to complete. Paving with rocks I've picked up from the ditches and fields and forests.

My new project is a border around an old lilac. I've started digging. If you have ideas for what to plant with lilacs, let me know!

3 kommenttia:

  1. Nyt onkin hyvä ilma tehdä lapiohommia....kuumalla ei lainkaan mielekästä puuhaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan paras lapiointikeli on sateen jälkeen. Meidän savimaa on kuivana ihan kivikovaa.

      Poista
  2. Huh, mun pitäisi aloittaa lapiointiurakka lauantaina. Katsotaan miten homma edistyy : )

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...