Pitkästä pitkästä aikaa osallistuin rakukeramiikkakurssille. Ja vaikka kuinka monta kertaa olen osallistunut rakupolttoon, on se joka kerta yhtä jännää.
Palavat ja savuavat oljet ja purut, vaatteisiin tarttuva savun haju, tulikuumien töiden sihahdukset niiden upotessa veteen jäähtymään. Jotenkin siinä on niin paljon konkreettisempi tekemisen fiilis, kuin siinä, että työt vain lykätään uuniin ja otetaan valmiina ulos.
Joka ikinen kerta on kutkuttavaa avata savustuspöntön kansi ja kaivaa työt esiin pihtien kanssa. Koskaan ei tiedä varmasti, mitä sieltä ulos tulee.
Näissä kuvissa on kurssikavereiden töitä. Huomenna esittelen omani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti