torstai 2. kesäkuuta 2011

Kesäkukat




Meidän kylän kukkapuutarhurit uhkailevat joka vuosi eläköitymisellä. Ikää on varmaan jo riittämiin, mutta malttia ei. Joka kevät käyn tähän aikaan katsomassa ja toistaiseksi aina on löytynyt pari kasvihuoneellista ihanuuksia. Vuosi vuodelta vähemmän, mutta kuulemma ei oikein osaa olla kylvämättäkään.

Huvimajan ikkunoille laitoin pikkupetunioita ja valkoista lobeliaa. Ruukkuihin koristetupakkaa, surfinioita ja jotain, jonka nimeä on muista. Ja neilikoita pitää saada aina.

4 kommenttia:

  1. Kauniita värejä! Huvimaja saa ihanat kesäkukat!

    Minun parvekelaatikkoni ovat tänä vuonna ehkä vähän liiankin hillityt. Valkoisia riippupetunioita ja punaisia pelakuita. Ja paljon yrttejä! Vielä kun saisin laventelin makuuhuoneen ikkunalaudalle tuoksumaan!

    VastaaPoista
  2. Elättelen vielä kainoa toivoa omien laventelieni kanssa. Eivät vielä osoita kyllä elonmerkkejä, ei kellarissa talvehtinut, eivätkä kukkapenkin laventelit. Mutta ehkä ne voivat vielä virota?

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa taas ihan paratiisilta. Minulla on parvekkeella vain orvokit ja kärhö, enkä viitsi laittaa vielä muuta, kun kohta olemme melkein kolme viikkoa pois. Laitan sittten sen jälkeen.

    VastaaPoista
  4. Kirjailijatar - Meillä ei ole parvekkeella mitään. Joskus mulla oli siellä oikein pieni viidakko. Nykyisin kaikki paukut menee puutarhaan ja parveke jää ihan ilman kaunistuksia.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...