perjantai 21. joulukuuta 2012

Suklaatryffelit

Vietän perinteisesti joulut Suomessa ja jouluvalmistelut täällä Englannissa jäävät aika vähälle. Teen tietenkin joululahjoja, mutta tänä vuonna koristeetkin ovat jääneet laittamatta esille virkattua
tähtinauhaa lukuunottamatta.

Suklaatryffeleidenkin piti alunperin olla joululahjoja, mutta ne maistuivat tekijöille sen verran hyvin, että viimeiset tarjottiin vieraille jo hyvissä ajoin ennen joulua. Resepti on Independent sanomalehdestä. Ensi jouluna tryffeleitä riittää toivottavasti lahjaksikin!

2 kommenttia:

  1. Nami! Eikös noita yhtään jäänyt tuomisiksi?

    VastaaPoista
  2. Haluaisin itsekin kokeilla joskus, mutta kun aika ei tahdo riittää. Herkullisen näköisiä!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...