maanantai 25. toukokuuta 2015

Pysäyttäisin jos pystyisin




Nyt kiitää aika niin kovaa kyytiä, että tekisi mieli kiljaista "Seis!". Pysäyttäisin tämän maailman ja nautiskelisin tästä ihmeellisestä hetkestä.

En oikein meinaa nyt pysyä menossa mukana. Pihalla tapahtuu niin paljon ihmeellisiä asioita. Yhtäkkiä kaikki on räjähtänyt vihreäksi ja se käy päivä päivältä vain intensiivisemmäksi.

Maalla ollaan vielä hieman kaupunkikotia jäljessä. Siellä se ihana, kutkuttava, odottava tunne on vielä päällä. Mutta kovaa vauhtia sielläkin tulee kesä. Tai siis tuli jo, koska pääskyset saapuivat viime viikolla.

Mun tekee mieli vaan kaivaa. Onneksi viikonloppuna sain taas iskeä lapion saveen. Ipanat kyllä pitivät huolen siitä, etten kovin paljoa ehtinyt lapioida, mutta pari kottikärryllistä kumminkin. Kyllä sekin terapiasta käy.

Miesväki vietti sunnuntaiaamupäivän kammiota tapetoiden. Nyt meillä on kesä sisälläkin. Kamera jäi viikonlopuksi kaupunkiin, joten rempparaporttia luvassa vasta myöhemmin.


Valkovuokot ovat levinneet lammashaasta perennapenkkeihin. Aluksi kitkin niitä pois. En tiedä mitä oikein kuvittelin. Onneksi ovat sitkeitä kavereita. Nyt on ihania mättäitä siellä täällä.


Kylmänkukka söpöläinen. Näitä tekisi mieli pussata, kun ovat niin ihastuttavia.


Pionissa on jotain uhmakasta, kun se tuolta risukosta tunkee esiin punaisena ja päättäväisenä.


Herukkaa harmittaa. Taitaa olla herukkakirva kiusanaan.


Helmihyasinteista on tullut yksiä suosikkikukkijoitani. Niiden tuoksukin on jotenkin salaperäinen, kun se ohikulkiessa vaivihkaa hivuttautuu nenään. Pitää laittaa syksyllä taas lisää näitä maahan.

--

I want the world to stop right now so we can enjoy the magic. The green explosion always takes me by surprise. So much is happening at once.

The kids run a riot while I dig in the garden. It's not helpful when it doesn't get dark until way past bedtime.

2 kommenttia:

  1. Minäkin haluaisin pysäyttää ajan tähän hetkeen, kevääseen, kun kaikki on puhkeamassa tai juuri puhjennutta, tuoretta ja tuoksuvaa.
    Helmihyasintit ja pionit ovat ihania, ihania vallan.
    Ja teidän vierailu piristi kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu on kyllä hienoin kuukausi. Kaikki vihreä ja valo tuntuu niin ihmeelliseltä pimeyden jälkeen. Ja ne tuoksut!

      Kiitos eilisestä. Teki hyvää meille kaikille!

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...