lauantai 14. tammikuuta 2012

Uusi lanka-arkku





Tykkään kovasti siitä, että tavaroilla on tarina. Ehkä siksi, että olen suuri tarinoiden ja tavaroiden ystävä. Siksi olen erityisen onnellinen uusimmasta löydöstäni. Tarina menee näin:

Joulun alla kokosin Klasun näyttelyä varten sähköpostilistaa ja halusin liittää sille erään entisen työtoverini. En ollut ihan sataprosenttisen varma hänen sähköpostiosoitteestaan, joten päätin kysyä googlelta. En löytänyt sähköpostiosoitetta, mutta sen sijaan löysin linkin, jossa paljastui, että kollegani kauppasi itselleen tarpeettomaksi käynyttä ja vallan ihastuttavan näköistä pärearkkua. Yhdellä puhelinsoitolla sain sekä etsimäni sähköpostiosoitteen että hienon arkun.

Meillä näyttää nyt olevan teemana lankojen säilytys tänä viikonloppuna, sillä uusi arkku tuli kuin tilauksesta käsistä lähteneen lankakokoelmani uudeksi kodiksi. Pikkutyyppi jakaa innostukseni lankoihin ja kannellinen säilytyspaikka lanka-arkusta ylipursuneille kerille oli tarpeen. Muutama keskeneräinen projekti loikkasi kyytiin heti ja lisää pääsee uuteen arkkuun, kunhan ehdin hieman organisoida.

Paikkansa arkku löysi ainakin toistaiseksi sen alkuperäisen lanka-arkun vierestä. Sitä pääsee hyvin penkomaan sohvalla istuskellen.

--

I was googling a former colleague in order to get in touch with her and came across some things she was selling. I ended up not only with her phone number but also with this lovely old chest.

I needed some more storage space for my wool as the little person is becoming interested in them, too. A few things went straight in. And there will be more, once I get around to doing a bit of an inventory in my other wool chest.

Perhaps I will have some space for more?

4 kommenttia:

  1. Minusta on suloista, että sinulla on lanka-arkku :) Minulla on taululaukku ja korulaukku. Ei yhtään lankakerää missään. Tai on, sellaisia ohuita lankoja...termit vähän hukassa. Niitä, joita käytetään ompelukoneessa.

    VastaaPoista
  2. Kirjailijatar - Suloista se on minustakin. Ja niitä on siis nyt kaksi. Iso ja pieni.

    Ja lankoja ne on kaikki, isot ja pienet. Mulla on enemmän niitä isoja, niitä mihin puikkoja ja koukkuja käytetään.

    VastaaPoista
  3. Sinullahan on nyt suorastaan tilaa uusille langoille : ) Hieno pärearkku!

    VastaaPoista
  4. Liisa - Niinpä. Kiusaus on suuri, mutta yritän hillitä itseni ja koittaa saada vähän niitä vanhojakin käytettyä.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...