tiistai 10. heinäkuuta 2012

Raparperikakku





Äiti keksi tehdä raparperipiirakan irtopohjavuokaan. Ja minä keksin, että tehdään siitä saman tien kakku.

Pohjan tein uskollisella ohjeella, jolla teen melkein kaikki marja- ja hedelmäpiiraani. Eli

150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin ja levitä vuokaan. Painele taikina hieman korkeammalle reunoilta.

Täytteeksi laitoimme raparperin lisäksi pakastimesta löytynyttä raparperi-karviaishilloa.
Kanneksi sulatin n. 100 g voita kattilassa ja sekoitin joukkoon reilun desin sokeria ja pari-kolme desia kaurahiutaleita. Oikeat määrät saa parhaiten kokeilemalla. Kauhahiutaleita pitää olla niin paljon, että voi imeytyy niihin, mutta kuivaa seos ei saa olla. Sokerin määrä kannattaa maistaa.

Kauhahiutaleseoksen pinnalle lorautin vielä siirappia.

Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Tarjoile jäätelön kanssa.

2 kommenttia:

  1. Nam, kakku näyttää aivan valtavan herkulliselta! Tilaan tällaisen kesäloman kahvitteluhetkiin!

    VastaaPoista
  2. Juu, eiköhän tuo onnistu. Jos vaan raparperi on vielä terässä!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...