sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kaksivuotisbileet - siskonmakkarakeitto ja porkkanasämpylät


Hamarissa vietettiin eilen kaksivuotisbileitä. Koristeet kiinnitettiin kattoon ja keittiön pöytä kannettiin pirtin pöydän jatkeeksi. Kaivoin kaapista oikein tuukitkin pöytään. Tai no, tuukit ja tuukit. Nämä ovat kirpparilta vuosia sitten ostamani vanhat verhot. Mutta ajavat asian oikein passelisti.


Lounaaksi tarjoilimme siskonmakkarakeittioa ja tuoreita sämpylöitä. Sämpylätaikinan tein valmiiksi tekeytymään kellariin jo perjantaina. Tämä on hyvä kikka myös silloin, kun haluaa tuoreita sämpylöitä aamiaiselle. Valmis taikina on helppo kaapaista pellille ja paistaa sillä aikaa kun käy suihkussa tai kaffe tippuu.

Siskonmakkarakeitto valmistui aamupäivällä. Vieraat pääsivät kuorimis- ja pilkkomispuuhiin sitä mukaa kun saapuivat. Hyvä soppa tuli!

Parikymmentäkin vierasta ruokkii oikeastaan aika helposti keitolla ja sämpylöillä. Varsinkin jos juhlavieraita sopii käyttää työvoimana. Meillä monet vieraista viihtyvät keittiössä veitsi kädessä tai tiskauspuuhissa. Samalla tulee vaihdettua kuulumiset ja juteltua muutakin.

//L

Siskonmakkarakeitto 20:lle hengelle (n. 13 litraa)

vettä
n. 3 kg kiinteitä perunoita
n. 2 kg porkkanoita
n. 500 g lanttua
n. 300 g juuriselleriä
n. 500 g palsternakkaa
n. 6 liemikuutiota
1 purjo
3 sipulia
muutama kynsi valkosipulia
n. 20 maustepippuria
n. 4 laakerinlehteä
1,5 kg siskonmakkaraa
suolaa
valkopippuria myllystä
mustapippuria myllystä
persiljaa

Laita pari-kolme litraa vettä kiehumaan. Kuori ja pilko juurekset, purjo sekä sipuli ja lisää ne kiehuvaan veteen. Tarkasta liemen määrä ja mausta se liemikuutioilla, suolalla, pippureilla ja laakerinlehdillä.

Anna keiton kiehua, kunnes juurekset ovat melkein kypsiä. Lisää siskonmakkara keittoon pieninä mykyinä. Anna kypsyä vielä n.5 minuuttia. Tarkista maku ja lisää suolaa ja valko- ja mustapippuria tarpeen mukaan.

Jos mahdollista, anna keiton tekeytyä vähän aikaa. Silppua sillä aikaa pieni nippu persiljaa ja lisää se keittoon ennen tarjoilua.

Porkkanasämpylät (3 pellillistä)

2 dl kauraleseitä
12 dl kaurahiutaleita
1,5 pussia kuivahiivaa
n. 4 rkl hunajaa
14 dl lämmintä vettä
4 tl suolaa
n. 400 g hienoa porkkanaraastetta
n. 18 dl vehnäjauhoja (osan jauhoista voi korvata tattari-, ruis- tai muilla jauhoilla)
1 dl rypsiöljyä

Mittaa taikinakulhoon kauraleseet, kaurahiutaleet, kuivahiiva, hunaja ja lämmin vesi. Sekoita, että hiutaleet ja leseet kastuvat. Anna turvota puolisen tuntia.

Lisää taikinaan suola ja porkkanaraaste ja sekoita hyvin. Lisää jauhoja vähän kerrallaan. Jos korvaat osan vehnäjauhoista muilla jauhoilla, lisää ne ensin ja sekoita hyvin. Jatka jauhojen lisäämistä, kunnes taikina on napakkaa, mutta yhä tarttuvaa. Taikina kannattaa jättää hieman löysäksi, niin sämpylät ovat mehevämpiä ja maistuvat seuraavanakin päivänä. Lisää lopuksi öljy ja tarkista vielä jauhojen määrä,

Anna taikinan tekeytyä viileässä mielellään yön yli tai pidempäänkin. Tarkasta jauhojen määrä. Jos taikina on kovin löysää, voit lisätä jauhoja vielä ennen paistamista.

Nostele taikinasta pellille nokareita lusikoiden avulla. Paista sämpylöitä 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Aika riippuu uunista ja taikinasta, joten tarkkaile tilannetta, kun sämpylät ovat uunissa.

Ensimmäisen pellillisen voit laittaa kylmään uuniin. Sämpylät nousevat, kun uuni lämpenee, niin niitä ei tarvitse erikseen nostattaa uudelleen. Loput pellilliset kannattaa nostattaa sillä aikaa, kun ensimmäinen pelti on uunissa.

--

We celebrated a second birthday yesterday. Steaming hot soup and carrot rolls.

2 kommenttia:

  1. Loistavaa, mulla onkin ollut hyvä sämpyläresepti haussa jo pitkään! Pitääkin testata heti pian. Siskonmakkarakeittoa??? Aika hurja valinta kaksivuotiaan kekkereihin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskonmakkarakeitto on ollut viime aikoina meillä ihan vakiruokaa. Kotiruokien klassikko, toimii aina! Ja nuo sämpylät on ihania. Taikinaa voi seisottaa parikin päivää ja se vaan paranee. Ja kun taikina on valmiina, saa tuoreita sämpylöitä tosi nopeasti.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...