torstai 6. lokakuuta 2011

Hullut päivät







Onpas meillä ollut tällä viikolla hiljaista täällä!

Syksy on taas livahtanut jostain kulman takaa eteen. Viikonloppuna oli ensimmäinen pakkasyö. Miten siihen ei koskaan osaa varautua?

Yhtäkkiä on kamala kiirus.

Pitää istuttaa alennusmyyntikasvit ja kukkasipulit. Ja mielellään kaivaa vähän uutta kukkamaata kevättä varten. Pitää korjata sato talteen. Pelakuut ja rahapuut täytyy kiikuttaa sisälle turvaan. Kesän aikana täyttyneille ikkunalaudoille pitäisi raivata tilaa. Pitää vahtia tuholaisia, etteivät sisälle kannetuista kasveista leviä joka paikkaan. Nurmikko tarttis leikata ja siinä sivussa silputa pudonneet lehdet. Ja hiekalta haravoida.

Ja sitten pitää virittää hiirenloukkuja, välikatossa rapisee jo.

Ollaan itsekin vähän kuin hiiriä. Hössötetään ympäriinsä.

2 kommenttia:

  1. Minäkin haluan hössöttää yltympäriinsä kuin hiiri ja hävitä, jos tekee mieli.

    Teilläkin siis hullut päivät :) Älkää vaan eksykö hiirenloukkuun.

    VastaaPoista
  2. Sellaisia ne meidän välikaton hiiretkin on. Niiden hössötys ja pienten jalkojen rapina kuuluu selvästi, mutta eipä niitä juuri näe. Ja niiden jäljiltä löytyy koiranruokapapanoita ympäri taloa. Yksi iso jemma löytyi isän makuuhuoneesta. Niiden on täytynyt kantaa niitä keittiöstä ensin pirttiin ja sieltä vielä makuuhuoneeseen. Aika kavereita!

    Koitetaan pitää omat tassut erossa loukoista!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...