lauantai 10. marraskuuta 2012

Kerään voimia






Mietin vähän jo ensi kesää.

Haaveilen isommasta salviapenkistä. Olen suorittanut kaivauksia pitkin syksyä.

Ja vanha suosikkini yksivuotisista, krassi, on hiipimässä takaisin. Muutamaan vuoteen en ole sitä kylvänyt, mutta viime kesänä sain äidiltä taimia ja ne somistivat pengerrystä ja kurpitsapenkkiä niin sievästi, että taitavat tehdä paluun, vaikka niiden värimaailma ei oikeastaan sovi minun kukkapenkkeihini. Mutta enpä minä nyt niin hirveän nirso ole värien suhteen koskaan ollutkaan.

Niinikään äidiltä saadut tummanliilat loistomalvat olivat aivan ihastuttava uusi kokeilu. Ne kukkivat pitkälle syksyyn ja tekivät roppakaupalla siemeniä, joita keräsin talteen.

Enää muutama pimeä kuukausi ja sitten alkaa taas puutarhurin kiihkeä kevät!

2 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat, jotenkin rauhoittavat.

    Meillä kasvoi vanhassa paikassa upeita malvoja. Enkä edes saanut niitä tapetuksi 13 vuodessa, päinvastoin.

    VastaaPoista
  2. Kirjailijatar - Meilläkin on sellaista monivuotista valkoista malvaa, jota kukaan ei ole koskaan meille kylvänyt eikä siirtänyt ja joka nousee milloin mistäkin päin puutarhaa. Kaikkein eniten tykkään suurikukkaisista yksivuotisista malvoista, mutta olen kauhean laiska esikasvattamaan.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...