perjantai 11. joulukuuta 2015

Muurattu tiilitakka


Pirtin vanhan punatiilitakan tilalle muurattiin, ylläri ylläri, varaava punatiilitakka. Seinän syvennyksessä sijaitseva hormi asetti rajoituksia takan koolle ja mallille ja päädyimme hyvin simppeliin takkaan, joka tulee vain hieman ulos syvennyksestä.

Tiilivalinta oli nettikuvien perusteella aika vaikeaa ja ehdin tehdä retken paikalliselle tiilitehtaallekin, kun huomasin, että heillä oli tarjolla myös mustia tiiliä. Pettymyksekseni musta väri oli punatiilen pintaan ruiskutettua engobea, eli savilietettä. Toisin sanoen mustaa oli vain ohuen ohut kerros tiilen pinnassa ja jos tiilestä lohkeaa pienikin pala, tulee punasavi heti esiin.

Aloin jo pohtia tiilitehtaan toimitusjohtajan kanssa kuumeisesti, että milläköhän oksidilla tai väriaineella voisi saada poltettua läpimustaa tiiltä, mutta tähän hätään tuotekehittely ei vielä ehtinyt tuottaa tulosta. Joten ihan peruspunatiilellä mentiin.


Kuvassa näkyy itse takkaan tarvittava tiilimäärä. Takan taakse jouduttiin ensin muuraamaan ylimääräinen seinä, koska halusimme, että takka tulee hieman ulos syvennyksestä.

En tiedä mitä kuvittelin, kun ajattelin, että pölysuojaukseksi riittää lakana kaapin ja pakastimen päällä ja pahvit lattialla. Sitä tiilipölyähän oli sitten ihan joka paikassa. Paitsi ehkä kaapissa ja pakastimessa. Mutta ei mietitä sitä enää.



Isä toimi apupoikana ja sekoitti lääryt muurarin ohjeiden mukaan. Onneksi Joni osti taannoin huutokaupasta heräteostoksena betonimyllyn. Sille tuli nyt käyttöä.



Takkahan on aika mystinen rakennelma. Siis että voi sytyttää tulen talon sisään ja luottaa siihen, että savu löytää tiensä pihalle ja tuli pysyy kiltisti tulipesässä. Takan sisälmysten näkeminen oli kiinnostavaa.



Ja kiinnostavaa muurarin työ oli lapsillekin. Kaksi pientä apulaista hääri tällä työmaalla aina kun silmä vältti.


Tässä muurataan kolmatta päivää. En ymmärtänyt ollenkaan, miten iso homma takan rakentamisessa on.

--

The red fireplace was replaced by another red fireplace,

It was interesting to see how the new fireplace was built. It is quite a mysterious object, really. I mean being able to light a fire inside the house and know that the smoke will find it's way out the chimney and the fire will not escape.

It took nearly four days to build the fireplace and now we need to let it dry for weeks.

2 kommenttia:

  1. Ihan uskomaton operaatio!!! Ja voin vain kuvitella miten tuo pöly leviää!Koska siihen saa sytyttää tulen?

    VastaaPoista
  2. Joo, sitä pölyä tulee varmaan nousemaan lattian raoista vielä pitkään. Muurauksen jälkeen koko talo piti pestä. Seinät ja kaikki. No, tulipahan aloiteltua joulusiivoa.

    Ensin takka kuivuu nelisen viikkoa, sitten saa pistää ihan pienen tulen päivittäin. Koska takka muurattiin marraskuussa, saadaan jouluaattona polttaa ihan koko pesällinen.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...