tiistai 23. marraskuuta 2010

Kirppariraportti

Viime viikolla käytiin pitkästä aikaa kirpparilla. Sellaisella oikealla, missä on myyjät paikalla ja pääsee tinkaamaan. Ne ovat parhaita.


Olen heikkona tällaisiin pieniin metalliraameihin. En tiedä saanko niihin koskaan kuvia enkä varsinkaan, että päätyvätkö ne koskaan seinälle. Nyt haaveilen siitä, että olisi pieni laatikko, johon voisin kehykset pakata. Sitten kun sellaista joskus kaipaa, yllättyisi laatikon avatessa itsekin, kuinka paljon hienoja kehyslöytöjä olenkaan tehnyt.


Hamarin aterinkokoelma kasvoi uusilla kavereilla. Nyt voi jo alkaa suunnitella kesäjuhlia, joissa näillä syödään!


Enkelikelloon tarvitaan aina kynttilöitä. Nämä tulivat vielä sievissä paketeissa.


Mary Oljen virkkauskirjasta olin erityisen innostunut. Tekisi mieli virkata perinteistä päiväpeitettä. Ja montaa muutakin peittoa ja huivia. Vielä kun sitä aikaa tulisi jostain vastaan...


Kirjaston poistomyynnissäkin kävin ja sieltä mukaan tarttuivat muun muassa nämä. Vanhat Pingviini-kirjat ovat nättejä. Yritän kovasti muistaan olenko tuon Garden Partyn joskus lukenut.

4 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä! Maltan tuskin odottaa, että pääsen selailemaan uutta virkkauskirjaa!

    VastaaPoista
  2. En ole vielä itsekään sitä ehtinyt juuri selailla. Mutta siellä se kutsuu sohvapöydällä!

    VastaaPoista
  3. Minä en sitten ehtinytkään sinne kirjaston poistomyyntiin , vaikka niin meinasin. Nuo aterimet ovat kauniita. Minä olen ostokiellossa, tänne ei mahdu mitään.

    VastaaPoista
  4. Minunkin pitäisi olla ostokiellossa. Mutta meillä on maalla ihan liikaa varastotilaa kaikille kirppariaarteille.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...