tiistai 21. helmikuuta 2012

Mustikka-omenapiirakka



Uuden kodin myötä meillä on käynyt parissa viikossa enemmän vieraita kuin pitkään aikaan. Sunnuntain vieraat pääsivät tutustumaan joululahjaksi saamaani omenaporaan ja -kuorijaan.

Pora toimi niin hyvin, että minun piti saman tien laittaa piirakka uuniin paistumaan. Mustikka-omenapiirakan ohje on Michele Cranstonin ihanasta Comfort keittokirjasta. Tai siis täytteen ohje, sillä taikina tuli ihan kaupan paketissa...

Piirakkatäyte

3 vihreää omenaa
220 gr sokeria ja muutama ruokalusikallinen piirakan päälle ripoteltavaksi
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
mustikoita
7 dl vettä

Kuori ja pilko omenat ja laita kattilaan sokerin, veden ja sitruunan kanssa.  Kiehauta ja anna hautua, kunnes omenalohkot ovat pehmenneet. Nosta lohkot liemestä jäähtymään ja jatka liemen keittämistä kunnes nesteen määrä on vähentynyt alle puoleen ja liemi on muuttunut siirappimaisemmaksi.

Asettele omenalohkot ja mustikat taikinalevylle, taittele reunus ja ripottele pinnalle sokeria. Paista 200 asteisessa uunissa 40 minuuttia.  Malta odottaa kunnes piirakka on jäähtynyt ja sivele pinnalle sokerisiirappia. Herkullista vaikka vaniljakastikkeen kanssa!

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, mutta tuo sinun joululahjasi on niin mykistävä, että meinasin mennä ihan sanattomaksi.

    VastaaPoista
  2. Namm....tuo samainen omenankuorienpoistajavekotin löytyy äidiltäni ja hän H. vannovat sen nimeen. Ja aina on tarjolla siivutettuja omenoita :)

    VastaaPoista
  3. Joo, minäkin olin aluksi aika hämmentynyt, mutta näin kerran käyttäneenä olen aika tyytyväinen laitteeseen. Samalla vehkeellä voi kuulemma kuoria perunatkin, kunhan muistaa poistaa poran...

    VastaaPoista
  4. Mä en ole ihan vielä vakuuttunut, mutta ehkä pitää testata joskus. Omenoita kuivatessa tuo on kyllä varmaan ihan loistava.

    VastaaPoista
  5. Odotahan vain kunhan sinäkin pääset kampeamaan vehkeellä omppuja! Luulen, että laite tulee olemaan aika näppärä myös hilloa keittäessä.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...