perjantai 3. helmikuuta 2012

Paahdetut vihannekset ja sitruunakuskus




Välillä aina ehdin unohtaa uunin ihanuuden! Meidän kaupunkikodin uunissa on ikävä vika, jonka vuoksi se pitää ihan kauhean kovaa huminaa päällä ollessaan ja vielä sammuttamisenkin jälkeen. Kun ääni vihdoin loppuu ja tulee hiljaista, huokaamme yhteen ääneen helpotuksesta. Mutta ne hyvät uunin ominaisuudet ovat silti tallella.

Kurpitsa-vuohenjuustolasagnesta inspiroituneena muistin, kuinka taivaallisia uunissa paahdetut vihannekset ovat. Jääkaapista löytyi torilta ostettu euron satsi paprikoja sekä pussillinen porkkanoita. Lähdin niistä liikkeelle ja muistin Liisan joskus tehneen meille paahdettuja vihanneksia kuskusin kera. Syntyi pienellä vaivalla makoisa arkiateria, jossa on vähän juhlan tuntua.

Sillä aikaa kun vihannekset paahtuvat, ehtii vaikka tiskata päivän tiskit tai nauttia kupin teetä ja lukea lehteä. Ja kuunnella tämän tarinan siitä miten keittiössä voi käydä. Muistakaa olla varovaisia terävien juttujen kanssa!

Kahdelle tarvitaan

2 isoa porkkanaa pilkottuna
2 paprikaa pilkottuna
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulin kynttä kokonaisena
oliiviöljyä
timjamia
pari oksaa rosmariinia
suolaa
mustapippuria

3 dl kuskusta
sitruuna
kirsikkatomaatteja
kevätsipulia
parmesania

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Levitä pilkotut kasvikset ja valkosipulin kynnet uunipellille leivinpaperin päälle. Lorauta päälle oliiviöljyä ja ripottele pintaan pari hyppysellistä suolaa ja muutama rouhaisu mustapippuria. Pinnalle vielä rosmariinit ja timjami ja sitten uuniin. Anna paahtua 15 minuuttia, sekoita ja anna maahtua toiset 15 minuttia.

Sillä aikaa valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita kirsikkatomaatit, pilko kevätsipulin varret ja leikkaa parmesanista ohuita lastuja. Purista sitruunan mehu. Ja tässä kohtaa on hetki aikaa myös muuhun puuhaan.

Kun vihannekset ovat kypsiä, nypi pois rosmariinin oksat ja purista valkosipulin kynnet kuorestaan. Jaa kuskus kahteen kulhoon, kauho paahdetut vihannekset pinnalle ja päälle vielä kirsikkatomaatit, kevätsipuli ja parmesan. Lorauta päälle sitruunamehua oman maun mukaan.

3 kommenttia:

  1. Uunikasvikset on musta ihanaa talviruokaa. Täytyykin heittää vaikka huomenna uuniin kaikki mitä kaapista löytyy. Minä tein eilen porkkanakeittoa, joka oli mun mielestä tosi hyvää ja lapsen mielestä tosi kamalaa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun muistutit tämänkin ruokalajin olemassaolosta! Mietin juuri eilen, että mitä ihmettä teen kaapista löytyneelle kuskusille.

    VastaaPoista
  3. Kirjailijatar - Hmm, ehkä tuo on osoitus siitä, että ihmisen makuaisti kehittyy vuosien varrella hienostuneemmaksi.

    Liisa - Joo, tämä on ihan mainio tapa käyttää kuskusia. Meilläkin löytyi sitä kaapin siivouksessa useita paketteja.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...