maanantai 2. syyskuuta 2013

Kirppistelyä

 
 
 
Koska kamerani on Ruotsinmatkan jäljiltä edelleen telakalla (Error01 EOS 50D:ssä), postaan vielä pari kertaa reissukuvia. Toivottavasti kamera saadaan pian kuntoon, että pääsen esittelemään ainakin suuren kurpitsan ja ehkä muutamia muitakin juttuja Hamarin puutarhasta.

Ruotsin kirpparit eivät tänäkään vuonna tuottaneet pettymystä, vaikka olimme mielestäni suorastaan hillittyjä. Kirppiksiä oli pitkin matkaa joka puolella. Ihmisten autotalleissa ja piharakennuksissa ja kesämökkien pihoilla.

Ylimmässä ja keskimmäisessä kuvassa ollaan Pernillan kirppiksellä, jonne satuimme sattumalta, kun valitsimme reitin pitkin pikkuteitä. Pysähdys oli aika kohtalokas. Keskimmäisessä kuvassa lastataan kyytiin valtavaa senkkiä, jonka jalat näkyvät edessä vasemmalla. Senkki itse on pystyssä Jonin selän takana ja sen laatikot pinossa Joni edessä. Mukaan lähti myös auton vasemmalla puolella olevan penkin edessä oleva pöytä. Penkkikin oli kiva, mutta Joni ei suostunut edes harkitsemaan sen sullomista autoon, vaikka ehdotin, että olisimme voineet siirtyä nukkumaan telttaan.

Lopulta meillä oli kyydissä senkki, kolme pöytää, yhdet valurautaiset pihapenkin jalat ja paljon kaikkea kivaa pientä. Ihan hyvin mahduttiin vielä autoon nukkumaan silti!

--

Three tables, one big side board, a pair of cast iron bench feet and a lot of this and that later, we still managed to find space to sleep in the van.

Swedes put flea markets everywhere. And the ones along tiny roads in the middle of nowhere are real gems.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...