lauantai 24. heinäkuuta 2010

Kesän rakennusprojekti


Kasvihuonetta on tuumittu ja suunniteltu ahkerasti kevättalvesta asti. Paperinpalat ja kirjekuorien takapuolet ovat täyttyneet piirroksista ja hahmotelmista.

Erilaisia ratkaisuja on pyöritelty uudelleen ja uudelleen. Välillä kuumenneissakin tunnelmissa. Näkemyksiä kun meillä piisaa.

Homma etenee hiljalleen ja koko ajan meillä on parempi käsitys siitä, mitä tuleman pitää.




Viime kesästä ladon takana odottaneet sokkelit saatiin paikalleen kesäkuun alussa.




Haalimme koko alkukesän vanhoja purkutiiliä. Saimme saaliiksi hyvän läjän ikivanhoja tiiliä, joista osassa näkyy tekijän sormien painaumat.

Osa tiilistä katkaistiin sokkelin yläreunaan muurattavaksi koristereunukseksi. Pölyistä puuhaa.




Hikisistä keleistä huolimatta kasvihuonetiimi on ahertanut projektin parissa melkein aamusta iltaan.




Puuosien tekeminenkin on jo hyvässä vauhdissa. Suurin osa osista on jo halkaistu, höylätty, jyrsitty ja maalattukin.

Seuraavaksi muurataan ja rapataan!

8 kommenttia:

  1. Enpäs malta odottaa, että näen tuon valmiina. Minusta kasvihuoneet ovat kauniita, muttei minun auta sellaista tehdä, kun en siellä kuitenkaan mitään osaisi ja viitsisi viljellä. Voisin istuskella ja juoda kahvia. Se olisi kivaa. Tuo naamarikuva on mainio!

    VastaaPoista
  2. Itsekin odotan kuumeisesti, mutta ymmärrän kyllä, että vielä tovi saattaa kulua ennen kuin tomaatit pääsevät uuteen kotiin.

    Ja kahvitelupaikka tulee tietenkin olemaan olennainen osa kasvihuonetta! Tervetuloa vaan kaffettelemaan, kun kaikki on valmista!

    VastaaPoista
  3. Taitaakin tulla melkoisen ihana kasvihuone sinulle. IHANAT wanhat tiilet. Juuri tuon kaltaisia suuria meiltäkin löytyi tuolta ikiwanhasta savusaunasta.
    ja ne laitettiin ihan muuhun tarkoitukseen...
    Mukavia kasvihuoneen-rakennus-päiviä sinne.
    tuksu

    VastaaPoista
  4. Tuksu - Vanhat tiilet on jotenkin viehättäviä. Näissä meidän on tekijöidensä sormenjälkiä.

    Olen onnekas, kun mulla on niin mahtava rakennustiimi täällä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kutsusta :) Tulen kuule mielelläni. Minä olen vain ripustanut kasvihuoneen kuvan tuohon eteisen kuvaseinälle ja ihailen sitä.

    VastaaPoista
  6. Kirjailijatar - Hihii, oletpas ollut nokkela! Virtuaalikasvihuoneestakin voi olla kovasti iloa!

    VastaaPoista
  7. Hienosti on teidän projekti edennyt, olette olleet superahkeria. Syksyllä aion myös tulla katsastamaam mitä kaikkea on kesän aikana Hamarissa tapahtunut. Ja terkkuja täältä Shanghaista! Vielä en ole saanut omaa parvekekasvihuonetta aikaiseksi mutta sunnitelmat jo on.
    -Veera

    VastaaPoista
  8. Veera - hyvä hyvä, parvekekasvihuone kuulostaa hauskalta!

    Odotamme kovasti raportteja sieltä Shanghaista!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...