tiistai 22. maaliskuuta 2011

Kikherne-porkkanapihvit


En ole ollut kovinkaan innostunut kokeilemaan kasvispihvejä, koska ne usein tuppaavat hajoamaan palasiksi ja pannulle syntyy kasvismössöä pihvien sijaan.

Hesarissa oli kuitenkin joku aika sitten hyvännäköisten kikherne-porkkanapihvien ohje, jolle halusin antaa tilaisuuden. Tein samantien kaksinkertaisen annoksen, joka riitti helposti 12 reilunkokoiseen pihviin. Ja nämä pysyivät napakasti kasassa.

Noudatin ohjetta aika pitkälle, muutaman pienen muutoksen tein. Tämä ohje on siis yksinkertaiselle annokselle (n. 6 pihviä):

1 tlk säilykekikherneitä
nokare voita
1 iso porkkana
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl juustokuminaa (alkuperäisessä ohjeessa käytettiin jauhettua korianteria, mutta se oli loppu, juustokumina toimi hyvin)
1/2 dl vehnäjauhoja
kämmenellinen tuoretta korianteria hienonnettuna
1 tl sinappia
1/2 tl suolaa
reilu tujaus valkopippuria
voita paistamiseen

Valuta kikherneet ja survo ne sauvasekoittimella. Raasta porkkana ja pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi.

Kuullota porkkana ja sipulit voissa. Lisää juustokumina/jauhettu korianteri ja jatka kuullottamista vielä hetki.

Sekoita kaikki aineet kulhossa pihvitaikinaksi. Muotoile pihvit käsin suoraan pannulle ja paista voissa.

Kaveriksi tein perunamuusia ja kanttarellikastiketta. Hyvää oli!

6 kommenttia:

  1. Mulla on ollut vähän saman tyyppisiä ongelmia kasvispihvien kanssa. Nämä kuulostavat kyllä hyviltä! Tiedä vaikka ehtisin testaamaan jo tänään!

    VastaaPoista
  2. Minullakin nuo kasvispihvit aina hajoavat, mistä se mahtaa johtua? Nämä kuulostavat ja näyttävätkin hyviltä :)

    VastaaPoista
  3. Joo, jotenkin on vaikea saada kasvispihveihin sidosainetta. Enkä itse ainakaan haluaisi pihvejä, joissa on valtavasti kananmunaa.

    Soseutetut kikherneet pitävät nämä hyvin kasassa. Ja kannattaa jättää pihvit ainakin sentin paksuisiksi, niin pysyvät myös mehevinä.

    VastaaPoista
  4. Niin, tuo edelläoleva kommentti on siis minulta...

    VastaaPoista
  5. Voi mitä herkkua, tein tänään! Tosin laitoin yhden munan joukkoon, kun tuntui kuivalta seos, ja sitten taas tuntui liian kostealta :) heitin kyllä jauhoa hyvin vähän ja summalla, mutta siis säädöstä huolimatta nam!

    VastaaPoista
  6. Erika - Joo, se saa olla aika kuivaa se seos. Mutta en tosiaan usko, että munan lisäämisestä on mitään haittaakaan.

    Mutta mainioita ovat tosiaan. Ja helppoja!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...