lauantai 2. maaliskuuta 2013

Juhlat


Meillä oli viime viikonloppuna syntymäpäiväjuhlat. Mies täytti pyöreitä vuosia ja kutsuimme ystäviä juhlimaan sitä luoksemme. Ruoka oli pääasiassa sankarin jälkeen tietenkin. Kokeilimme Liisan punajuurihummusta, mikä oli mielettömän hyvää! Sipulifoccacciaakin piti testata, mutta aika loppui kesken ja päädyimme ihan perinteiseen reseptiin. Sisko teki marinoituja herkkusieniä, jotka kuuluvat nykyään juhlien perusmenuuseen.

Helin marinoidut herkkusienet

400-600 g pilkottuja herkkusieniä

Marinadi:
1,5 dl öljyä
0,5 dl balsamiviinietikkaa
1/4 dl hunajaa
0,5 dl ruohosipulia silputtuna
1 dl persiljaa tai basilikaa silputtuna
2 valkosipulin kynttä pieneksi pilkottuna
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl mustapippuria rouhittuna

Annetaan marinoitua muutama tunti suljetussa kipossa välillä hölskyttäen. 

Teetin juhlan sankarille yllätyskakun, jonka nähdessäni tipahdin itsekin. Tiedän kyllä, että tekijä on taitava, mutta että voi saada jotain tällaista aikaiseksi leivonnaisesta. Upea kakku ja tämän lisäksi huippuhyvää!

2 kommenttia:

  1. Kiitos kekkereistä! Punajuurihummus oli tosiaan hyvää, samoin kuin nuo sienet. Mutta parasta oli ne perunat siinä piirakan päällä. En tiedä saikohan juuri kukaan muu niitä, kun Pikkutyyppi taisi vedellä piiraan kaljuksi.

    Ja kakku oli hienoin, mitä olen koskaan nähnyt!

    VastaaPoista
  2. Hitsi, näyttää kaikki niiiin hyvältä. Ja toi kakku on superupee! Harmi, että missattiin!!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...