lauantai 15. helmikuuta 2014

Uusia kujeita


Pikkutyypin serkku oli vailla villasukkia. Itse olin jo jonkin aikaa ihmetellyt, että miten voi olla mahdollista tehdä kaksi sukkaa yhdellä kerralla. Se toisen sukan kutominen kun on aina jotenkin niin kovin pitkäpiimäistä. Päätin napata kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Serkku sai sukkansa ja minä opin uuden tempun!

Sukanvarsien alkuun pääsin tällä mainiolla ohjeella. Tarvitaan vain tuplakerät lankaa ja yksi pyöröpuikko. Ja kantapään kohdalla uusien silmukoiden nostamisessa otin apuun sukkapuikon.

Kantapäihin tultaessa olin omillani, koska halusin pitäytyä vanhassa tutussa sukkamallissa, joka on mielestäni aivan lyömätön lasten sukkiin. En osaa antaa parempaa neuvoa, kuin sukkaohjeen seuraaminen ja soveltaminen pyöröjen kanssa. Neuloin kantapäät edestakaisin ja pähkäilin aikani uusien silmukoiden poimimista. Poimin kantapään silmukat sukkapuikolle ja kudoin sitten pyöröille. Jotenkin se onnistui, vaikka aikani pyörittelinkin sukkia ihmeissäni edestakaisin ennen kuin pääsin vauhtiin.

Kavennusten kanssa piti laskea silmukoita, koska neljän puikon sijasta käytössä oli vain yksi. Mutta pähkäilystä huolimatta tämä tekniikka on ihan lyömätön. Odotan innolla, että pääsen testaamaan sitä villapaidan hihoihin!

--

Hey, I learned a new trick! Two-at-a-time socks. Can't wait to try this technique on sleeves!

4 kommenttia:

  1. No jopas on mainio juttu! Minä vasta räpeltelen tavallisilla sukkapuikoilla....miten se kantapään teko voikin olla niin vaikeaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä, kun pääsee vauhtiin! Kantapäässä on omat kommervenkkinsä, mutta kyllä nekin saa kesytettyä ja sen jälkeen suosittelen tutustumaan tähän tekniikkaan, koska se suorastaan mullistaa sukkien teon!

      Poista
  2. Tätä pitääkin testata ensi kerralla kun ryhdyn sukkien tekoon! Inhoan kerroksien laskemista ja sukistani tulee usein hieman eri kokoiset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on sama ongelma kerrosten kanssa. Ja jos jotain kuviota vielä tekee, niin sitä enemmän pitää laskea. Tämä tekniikka vähentää laskemista huomattavasti. Plus se toisen sukan aloittaminen ensimmäisen valmistuttua, mikä on aina jotenkin tuskallista, jää kokonaan. Suosittelen!

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...