torstai 2. syyskuuta 2010

Pulteista ja pystypuista





Kasvihuoneen sivurungot ja ovenkarmit nostettiin paikalleen lauantaina. Ne oli kasattu ja maalattu valmiiksi kesällä ladossa. Tarkoitus oli saada ansari harjakorkeuteen saman tien, mutta homma ei kumminkaan sujunut ihan niinkuin Strömsössä.

Timpureille oli tullut pieni laskuvirhe ja pystypuita oli jäänyt uupumaan aika lailla. Pultitkin olivat joko liian lyhyitä tai sitten liian pitkiä. Työmaalla käytettiin miehekästä kieltä, jolta suljin herkät korvani parhaan taitoni mukaan.

Sunnuntaina laitettiin jyrsin laulamaan ja tehtiin uusia osia.

4 kommenttia:

  1. Minä osaan kyllä tuollaisessa tilanteessa myös miehisen kielen sanat. Vaikka en yleensä sitä käytäkään.

    Joskus oli koukussa Strömsööseen, nyt en muista koska olisin viimeksi katsonut sitä.

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Toivotaan että uudet osat valmistuvat pian ja pääsette jatkamaan hommia!

    VastaaPoista
  3. Kirjailijatar - En tiedä miksi, mutta välillä olen ihan hienohelma voimasanojen suhteen. Vaikka joskus itsekin pitää niillä sanomaansa vahvistaa.

    Mutta vuosia pääasiassa miesten kanssa elettyäni olen ymmärtänyt, että miehet käyttävät kirosanoja eri tarkoituksessa kuin naiset. Tai minä ainakin.

    Liisa - Jatko menee ensi viikoon. Mutta osat pitäisi nyt olla kasassa.

    VastaaPoista
  4. Mutta hyvältä näyttää, vaikka pari kirosanaa tarvittiinkin! Kasvihuoneesta tulee varmasti aivan upea.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...