lauantai 14. huhtikuuta 2012

Pikkutyypin kevätliivi






Pikkutyypin kevätliivi valmistui vihdoin. Tai valmistui se jo pari viikkoa sitten, mutta meinasin purkaa sen yläosan ja tehdä uusiksi. Onneksi en ehtinyt purkaa, koska seuraavalla sovituksella liivi olikin ihan passeli. En tiedä oliko pikkutyyppi kasvanut vai mieleni muuttunut. Tämä ohje on superhelppo!

Lanka on Maijaa ja 68-kokoa käyttävälle lapselle loin punaisella langalla vitosen pyöröpuikoille 80 silmukkaa. Kudoin vuorotellen kerroksen nurjaa ja oikeaa ensimmäiset 14 riviä. Sen jälkeen jatkoin aina oikein, vaihtaen langan väriä joka kerroksella ja kuljettaen lankoja mukana kerrosten välillä. Kun liivin mitta oli 19 senttiä, päätin hihansuita varten 8 silmukkaa molemmin puolin, eli ensin 4 silmukkaa kerroksen alusta, sitten 8 toiselta puolelta ja taas 4 kerroksen lopusta.

Jaoin punaisen lankakerän kahtia ja kiinnitin liivin etupuolelle toisen lankakerän. Jatkoin pyöröpuikoilla edestakaisin, eli aina oikein 14 kerrosta, minkä jälkeen päätin 16 silmukkaa etukappaleen keskeltä. Jälkeenpäin ajatellen luulen, että 10 silmukkaakin olisi riittänyt.

Jaoin taas toisen lankakerän kahteen ja kiinnitin toisen langan etukappaleen toiseen reunaan. Kudoin 2 kerrosta aina oikein ja päätin 16 silmukkaa takakappaleesta. Taas lankakerä puoliksi ja uusi kerä kiinni kappaleeseen. Kudoin vielä kaksi kerrosta aina oikein, niin, että lopetin nurjalla. Liivin oikean olkapään päättelin silmukoita jäljittelemällä (loistava ohjevideo täällä). Vasemman olkapään päättelin molemmilta puolilta erikseen.

Viimeistelin hihansuut ja kaula-aukon virkkaamalla kiinteitä silmukoita. Vasemmalle olkapäälle tein takakappaleeseen ketjusilmuikoista napinlenkit, kun en saanut kutomalla nättejä napinläpiä aikaiseksi, kun olkakappaleet olivat niin kapoiset. Sitten vaan napit kiinni etukappaleen olkapäähän.

Olin erityisen tyytyväinen siihen, että liiviin ei tullut yhtään ommeltua saumaa ja lankojen päättäminenkin oli virkatun reunuksen vuoksi hyvin vähäistä.

Liivi on periaatteessa kääntöliivi, kun tuo ainaoikein neulos on hienon näköistä myös nurjalta puolelta.

--

I finally finished the spring vest for Little I. Well, I actually finished it a few weeks ago but then thought it was too big at the top and was planning to redo some of it. Fortunately I tried the vest on her again before taking it apart as it now fit much better. I don't know whether she had grown in the meanwhile or whether I had changed my mind.

I'm already planning a tunic version for when Little I can walk as this was so easy to make. And the best part is that there are no seams to sow.

The stripy bit also looks nice on the reverse side.

2 kommenttia:

  1. Nätti liivi ja eka kuva on niin mainio. Siinä tekevät tuttavuutta...hmm.onkohan tuo nyt sitten tiikeri vai mikä? Taisin nuokkua aika monella biologian tunnilla kouluaikana.

    VastaaPoista
  2. Kirjailijatar - No tiikerihän se on, eikö? Se on siitä hauska kaveri, että näyttää meikatulta. Tulee mieleen vanhan ajan sirkustiikerit.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...