Hamarissa ulkohuussin ja ladonseinustalla kasvaa terttuseljoja. Ja kylläpä voi olla kaksijakoinen suhde johonkin kasviin!
Nämä kaverit ovat sitkeitä kuin mitkä. Sietävät huonoa kohtelua, eivät loukkaannu leikkaamista. Seljat eivät pyydä mitään, kasvavat silmissä ja ovat periaatteessa ihan kivan näköisiäkin, kun ne pitää aisoissa. Kai ne on oikeastaan pensaita, mutta nämä meidän ovat vanhoja ja olen niitä leikellyt niin, että ne ovat enemmänkin puita.
Mutta ovat ne ihan rasittavan elinvoimaisia. Taimia löytyy milloin mistäkin kukkapenkistä ja runko puskee uuttaa piiskavartta sellaista vauhtia, että tähän aikaan vuodessa saa olla kerran viikossa saksien kanssa liikkeellä.
Ja se haju, kun tätä leikkaa tai kitkee. Siitä ei voi erehtyä, eikä sitä voi sanoin kuvailla. Mutta se tulee nenään, kun tätä kirjoitan ja noita kuvia katselen.
Keväisin ne ovat kyllä hurmaavia. Jos olisin saanut näihin kuviin turkoosin taivaan taustalle, olisi niihin tallentunut kaikki mun lempivärini!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti