Elokuun lopussa flunssaisena hahmottelemani kukkapenkki eteni viime viikonloppuna suurin harppauksin. Siitä kiitos kahdelle ihanalle traktorikuskille.
Ensin oli iso kuoppa, jonka kaivoin jo viikko sitten.Puutarhapuuhien suurin haaste on tiukan savimaan kesyttäminen. Melkein jokaisen kukkapenkin kohdalla olen kokeillut erilaista lähestymistapaa. Yleensä vahvasti fiilispohjalta. Osa ideoistani saattaisi saada puutarhurin kauhun valtaan. Mutta tarkoitusperät ovat hyvät - haluaisin käyttää mahdollisimman paljon "nurkista" löytyviä materiaaleja juurimattojen ja salaojaputkien sijaan.
Tällä kertaa alkuperäinen ajatus oli "salaojittaa" penkki pajukon varsilla, jotka sitten (teoriani mukaan) hiljalleen hajotessaan myös pehmittäisivät maata. Paju oli jo raivattu ja ladottu kuopanpohjalle, kun mieleeni juolahti pelottava ajatus. Paju on kovasti taipuvainen versomaan. Mitä jos se herää eloon mullan alla? Mitä jos ensikeväänä ensimmäisten perennojen sijasta mullasta puskeekin terhakka pajukko?
En uskaltanut ottaa riskiä. Keräsin pajut pois ja raahasin ne pihan perälle. Toimme kuoppaan sen sijaan jonkin aikaan muhinutta oksa- ja lehtikompostia, jossa mukana oli isoja oksia.
Päälle reilu kerros oljensekaista Kurren kakkaa antamaan maalle voimaa ja kuohkeutta.
Ja pinnalle reippaasti multaa!Seuraavaksi vuorossa on kivien kerääminen penkin reunaan. Ajoitus on mitä mainioin. Pellon on puitu ja niiden reunoille kasaantuneita kiviä pääsee vapaasti tonkimaan.
Angervon viereen sain myös kauhakuormaajan verran hiekkaa polkua pohjustamaan. Poluksi käytetään puutarhassa nurmikon alle hautautuneita betonilaattoja, jotka on joskus vuosia sitten hakattu irti vanhan navetan lattiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti