Nyt kun illat alkaa hämärtyä, on ihana virkata taas tilkkuja. En koskaan kyllästy tilkkupeittoprojekteihin. On vapauttavaa värkätä jotain, jonka voi reippaasti arvioida valmistuvan joskus vuoden päästä.
Tämä tilkkumalli on mainio: ensin tehdään ympyrä ja sitten siitä tehdään neliö. Suunnilleen yhtä jännää kuin Hercule Poirot - ja ihan yhtä viihdyttävää!
Kuten näissä peittoprojekteissa aina, tälläkin kertaa huomaan käyttäväni lankoja, joita ei ole enää saatavilla. Voi olla, että pitää vielä viime metreillä ottaa mukaan lisää värejä.
Nyt kun vielä ehtisi käydä ostamassa sitä valkoista lankaa.
Tilkkuja pukkaa taas kovaa vauhtia. Siitä tietää,että ulkokäsityöt puutarhan perennapenkeissä vaihtuvat sisäkäsitöihin. Tekemiseen tottuneet kädet eivät niin vain toimettomina kestä kovin pitkään. Ihailin todella tuota säännöllistä ja tasaista käden jälkeä ja värisävyjen harmoniaa. Suvun naisten käsityöperinne jatkuu. Ihailevin ajatuksin seurailen käsityöideoiden kehittymistä. Upeeta. Ä
VastaaPoista