Metsäretkellä Ralf sai supivainun. Siinä jäi suppilovahveroiden kerääminen, kun koira tempoi kuin vimmattu. Juoksin sen perässä yli juurakoiden ja läpi pusikoiden. Onneksi hihna antoi vähän vetoapua. Kun pääsimme näköetäisyydelle, supi mennä lyllersi muina miehinä pitkin polkua. Pitelin koiraa kaksin käsin ja katselimme, kun supi paineli verkkaisesti matkoihinsa.
Paluumatkalla ihmettelimme kotipellon laidan koivikkoa. Se on kaikkina vuodenaikoina ihmeellisen kaunis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti