Huutokaupat eivät ole mun juttu. Tykkään hiplata ja miettiä ostanko vai enkö osta. Laittaa takaisin hyllyyn ja ottaa uudelleen mietintään.
Huutokaupassa on mielestäni ihan kauheaa. Jos jotain ihanaa löytyy, sitä ei voi vaan heti mennä tinkaamaan, vaan pitää istua hiljaa paikallaan ja odottaa, että se tulee myyntivuoroon. Odotellessa pitää olla varovainen, että ei vahingossa korjaa silmälasien asentoa tai pyyhi nenää tai muuten epähuomiossa tule huutaneeksi sellaista tuotetta jota ei todellakaan välittäisi omistaa.
Ja kun sitten tulee sen himoitsemani aarteen vuoro, pitää siitä taistella muiden kanssa. Ei ole mitään väliä sillä, kuka ensimmäisenä on löytänyt esineen ja ymmärtänyt sen ihanuuden vaan sillä, kuka siitä haluaa eniten maksaa. Miten siinä voi pysyä edes meklarin tahdissa, kun korotuksia satelee joka suunnasta? Ennen kuin ehdin edes reagoida, on hinta jo kohonnut sellaisiin lukemiin, että tarvitsisi päästä vielä hiplaamaan sitä tuotetta ja pohtimaan, että mitä olisikaan valmis maksamaan.
Olen myös ihan varma, että takarivi on täynnä meklarin palkaamia haamuhuutajia.
Siksi huutokaupat ovatkin meillä Jonin heiniä. Ja hyvä niin! Sen ansiosta meillä on nyt tällaiset hienot ulko-ovet verannalle. Sokkelit hankittiin jo kesällä. Ne on paketissa ladon takana.
Nyt pitäisi sitten vielä se veranta saada!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti