keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Aaah!



Uuniruoat on ihania. Kun vaan saa ainekset kasaan ja uuniin, niin ruoka valmistuu ihan itsekseen. Sillä välin voi itse touhuta kaikkea muuta mukavaa.

Tämä juuresresepti on vanha suosikki. Helppo kuin mikä ja sopii lisukkeeksi vaikka kalan kanssa tai ihan itsekseenkin.

n. 1 kg juureksia (oman maun mukaan perunoita, porkkanoita, bataattia tai muita)
1/2 valkosipuli
tuoretta timjamia
oliiviöljyä
hyppysellinen karkeaa merisuolaa
mustapippuria

Pese ja pilko juurekset peukalonpään kokoisiksi ja laita ne uunivuokaan. Laita valkosipulinkynnet juuresten päälle kuorineen. Lorauta vuokaan n. 3 rkl vettä ja 1-2 rkl oliiviöljyä. Ripottele pinnalle suola ja pippuri sekä tuoreita timjaminoksia. Paista 200 asteessa n. 40-50 minuuttia. Kypsät valkosipulit voi ottaa lopuksi pois tai puristaa kuorestaan lautaselle mausteeksi.

Tällä kertaa juuresten seuralaisena oli uunihaukea, joka tehtiin näin:

Kuullota 1 sipuli pannulla voissa. Lorauta uunivuokaan oliiviöljyä. Aseta ahvenfile vuokaan öljyn päälle. Laita kalan pintaan reilu ripaus suolaa. Kuorruta kala kuullotetulla sipulilla. Pinnalle vielä muutama nokare voita ja mustapippuria. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Palanpainikkeeksi valkoviiniä ja taustalle vaikka tämä.

Nami!

1 kommentti:

  1. Näyttää hyvältä! Mitenköhän hyvin lipstikka sopisi uunivihanneksiin...

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...