torstai 22. lokakuuta 2009

Hyvän emännän perustaidoista



Tein syksyn viimeisistä puolukoista ruispuolukkapuuroa. Puuro kuuluu tietenkin tehdä Tellervo Väänäsen ja Rauni Sorrin Kotitalouden oppikirjan klassikko-ohjetta mukaellen seuraavasti:

1 l vettä
3-4 dl puolukoita (alkuperäisessä ohjeessa 2 dl puolukkasurvosta)
3 dl ruisjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa

Vesi ja puolukat keitetään, kunnes marjat ovat vaaleita. Tellervo ja Rauni siivilöivät marjat pois, mutta mun mielestä sattumat kuuluvat tähän puuroon. Lisää jauhot ja keitä puuroa välillä sekoittaen, kunnes se alkaa saeta. Hauduta kypsäksi ja mausta.

Tellervolta ja Raunilta löytyy monia muitakin meillä Hamarissa usein käytössä olevia perusreseptejä. Puhumattakaan vinkeistä teryleenin pesuun, ikkunoiden tilkitsemiseen ja lapsen kasvatukseen. Takakannesta löytyy vielä kuvitettu opas keittiön työskentelytilojen ihannemittoihin. Äidin vanha emäntäkoulun raamattu on vuodelta 1964.


3 kommenttia:

  1. Hei. Tuo kirja on keskikoulun kotitalouskirja. Hyvä opus, kuten olet huomannut. Sellainen löytyy kaikilta 60-luvulla keskikoulua käyneeltä tytöltä. Se kesää äidiltä tyttärelle ja vielä seuraavalle polvelle.

    VastaaPoista
  2. Tärkeitä oppeja ilmiselvästi!

    VastaaPoista
  3. Tänään oli Raunin negrologi Hesarissa. Hän on kuollut elokuussa 94-vuotiaana.

    Toivottavasti Raunin opeilla mekin eletään yhtä pitkään!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...