maanantai 26. lokakuuta 2009

Pettymyksiä ja korvapuusteja






Sunnuntaiaamupäivällä suunnistimme suurin odotuksin Valtteri-kirppikselle. Puoli kirppistä tungoksessa kierrettyämme totesimme yksimielisesti, että tarjonta ei tällä kertaa vastannut tarpeimme. Päätimme lisäpettymysten pelossa jättää jäähallin kirppiksen väliin. Onko Helsingissä kivoja kirpputoreja vielä?

Jatkoimme Kallioon Villipuutarha-kahvilaan. Kivat kahvilat ovat niin harvassa, että tätä vierailua olimme odottaneet kovasti. Takaisku oli kuitenkin suuri, kun vielä yhdentoista jälkeen oli ovi lukossa, vaikka aukioloajat ovessa kertoivat kahvilan aukeavan jo kymmeneltä. Sisällä joku sytytteli kynttilöitä. Kuikuilimme kovasti ikkunoiden takana, mutta ovi pysyi lukittuna. Jonkin ajan kuluttua päätimme jatkaa matkaa kohti kotikahvilaa.

Onneksi aamupäivän pettymykset päättyivät lähikaupan pakastealtaalle. Saimme mukaan karjalanpiirakat ja korvapuustit kotiuuniin paistettaviksi ja kahvinkeiton lomassa teimme vielä munavoitakin.

Kotoisan kahvihetken parissa sunnuntai kääntyi iltapäivän puolelle. Seura oli mainiota, eikä ollut kiire mihinkään. Pöydänkulmalla oli iso pino harrastekirjallisuutta, jonka ahnasti kahlasimme läpi kahvinjuonnin lomassa.

Ja kaffettelun jälkeen laitoimme kutimet laulamaan.

1 kommentti:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...