Kirvat olivat vallanneet talvihoitoon otetut pelakuut. Saattoi siellä olla ansarijauhiaisiakin. Ihan oma syyni. Olisi pitänyt syynätä paremmin eikä antaa ikävien kavereiden vapaasti mellastaa vieriviereen ikkunan alle tungetuilla kasveilla.
Onneksi suurimmat kasviaarteeni, Mummilta saadut kaksi vaaleanpunaista köynnöspelakuuta (jotka periytyvät kuulemma Selma Lagerlöfin puutarhasta peräisin olleesta pistokkaasta), olivat alakerran ikkunalla. Siellä olivat myös loppukesästä ottamani pistokkaat, jotka olivat nekin säästyneet.
Jonin ja isän avustuksella kirvaiset pelakuut kävivät parina peräkkäisenä päivänä pihalla ja tuholaiset saivat pyretriinistä. Julmaahan se on, mutta vakuutin itselleni, että puutarhurin pitää tosipaikan tullen surutta turvautua koviin otteisiin. Sillä kirvathan eivät lopeta ennen kuin mitään vihreää ei ole enää jäljellä.
Nyt odotellaan ja seurataan miten elpyvät. Toivottavasti kirvat eivät.
Sitä odotellessa hilpeä ralli. Muistaako kukaan mikä on nimeltään se biisi, jota tuon videon alussa tulee muutama sekunti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti