sunnuntai 23. elokuuta 2009

Kiireettömiä hetkiä


Vietin kaikki viikonlopun teehetket itsekseni huvimajassa. Oli ihan hiljaista. Aurinko paistoi mukavasti ja viltin ja villasukkien avustuksella majassa kelpasi istuskella myös aamutuimaan. Taisinpa lauantai-iltapäivänä torkahtaakin tuoliini.

Muki on niitä edellistalvena dreijaamiani. Tähän yksilöön on tullut ihan täydellinen korva. Mietin teetä juodessani, että miten olen sen mahtanut tehdä.

Mummi toi pullapohjaan leipomaansa mustikkatorttua tullessaan lauantaiaamuna mustikoita poimimaan. Kykittiin kolme tuntia metsässä eikä millään meinattu malttaa lähteä pois, vaikka Mummi oli jo pitkään valitellut jäykkiä jalkojaan. Kuulemma tiedän itsekin sitten kahdeksankymppisenä miltä tuntuu kyykistellä tuntikausia. En viitsinyt kertoa, että oikeasti mullakin alkoi jo selkää kivistää...

PS: Puutarha oli säilynyt hallalta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...