lauantai 7. marraskuuta 2009

Talviunille


Meillä nukutaan nykyään ihan valtavasti. Jo alkuillasta alkaa luomia painaa. Kovasti sinnitellen yritetään pysyä yhdeksään asti pystyssä. Viikonloppuisin voidaan kukkua kymmeneen, jos ollaan tosi villillä päällä.

Kirjakaan ei pidä pitkään hereillä. Olen siirtynyt lukemaan novelleja, kun kokonaista kirjaa en saa millään luettua. Muutaman sivun novelliinkin voi mennä monta iltaa.

Miksi pitää ympäri vuoden painaa täysillä? Eräs tuttu maajussi sanoi, että hän ei meinaa laittaa pihalle valoja. Kun on pimeää, niin silloin levätään, eikä tehdä hommia.

Tuolla asenteella meistä moni varmaan voisi paremmin. Jos ei nyt ihan talviunia haluaisi ottaa, niin ainakin voisi vähän hidastaa tahtia, että jaksaisi paremmin.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa että jotakin muutakin väsyttää. Olen luullut että olen ihan tylsä ja ainut jolla ei ole mitään ongelmaa kivuta nykyään sänkyyn jo kello kahdeksan pintaan. Mutta olen ajatellut että nyt kun on kylmää ja pimeää niin nukutaan, ja kun aurinko taas palaa kuvioihin, niin sitten taas kukutaan! :)

    VastaaPoista
  2. Emma, ihan just näin sen pitäis olla!

    Mutta jostain syystä meillä on kääntynyt homma ihan päälaelleen - kesällä vedetään lonkkaa ja talvella tehdään pitkää päivää töissä.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...