maanantai 11. tammikuuta 2010

Sininen viikonloppu





Pitkästää aikaa oltiin viikonloppu maalla. Oli niin lumista ja kaunista, että halusin vaan olla pihalla.

Käytiin valitsemassa tapettia Klasun huoneeseen, jonka remontti on edistynyt isän ja Jonin loman aikana. Valinta jäi vielä kesken. Onneksi paikallisessa sisustuskaupassa saa aivan loistavaa palvelua. Ensi viikoksi sinne saapuu meille lainaan tapettikirja, josta saamme nähdä kuvassa kivalta näyttävän Cole & sonin Woods-tapetin ihan oikeasti.

Piipahdettiin kirpparillakin. Sinne kävellessäni mietin, että nyt haluaisin löytää kivan senkin. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun juuri se, mitä kaipasin, odotti kirpputorilla. Tinkasin senkin kaveriksi ompelukoneen. Niistä lisää tuonnempana. Jäivät nimittäin odottamaan sitä, että ensi viikolla ollaan pakettiautolla liikkeellä.

Valo on lisääntynyt jo huomattavasti. Lumi auttaa ja päiväkin pitenee hiljalleen. Toivottavasti pakkaset jatkuvat!

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, varsinkin tuo ylin on aivan upea.

    VastaaPoista
  2. Jutta, tuo ylin kuva on munkin suosikki!

    Koira löysi siitä kohtaa pellonreunasta jotain kiinnostavia jälkiä ja tutki niitä pitkään. Minä vaan ihailin maisemaa.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...