Keittiön seinän kelloista neljä näyttää oikeaa aikaa kahdesti päivässä. Yksi kerran vuodessa.
Kellot ovat tarttuneet mukaan sieltä sun täältä. Yksi löytyi Budapestista kirpputorilta, toinen Malesiasta, kolmas lopetetun pankin seinältä. Kaksi on kertonut kellonaikaa tehtaan työntekijöille.
Pitkään aikaan uusia kelloja ei ole tarttunut mukaan. Eikä uusia matkojakaan juuri ole tehty. Paitsi kyläilyreissuja Lontooseen.
Sen siitä saa, kun tykästyy olemaan kotona. Ei malta mennä mihinkään, kun kotona on niin kivaa. Eikä ainakaan lomalla voi mihinkään lähteä, kun kaikkein kivointa kotona on silloin, kun on aikaa tehdä mitä haluaa. Ja kun on kaksi kotia, niin aina löytyy kaikkea kivaa puuhaa.
Kun sitten vielä ryhtyy puutarhuriksi, ei varsinkaan voi enää lähteä mihinkään. Ei varsinkaan touko-lokakuun aikana, kun pitää kylvää ja istuttaa ja perata ja vahdata silmä kovana kaikkea, mitä kukkapenkeissä tapahtuu.
Sillä jos pioni tai joku muu ihanuus kukkii sillä aikaa, kun on poissa, sen ihmeen todistamista joutuu vuoden odottamaan. Ei sellaista matkaa olekaan, että olisi sen arvoista.
Voi miten hienoja kelloja! Tykkäsin kaikista! Minulla taas on koko ajan sellainen olo, että olisi kiva päästä johonkin. Tai ei nyt koko aikaa, sillä viihdyn kotona kovasti hyvin, mutta kuitenkin usein. Kun tiedossa on joku matka, vaikka pienikin, olo on levollisempi. Outoa...
VastaaPoistaEhkä sä olet sellainen levoton sielu. Mäkin olin joskus enemmän, mutta olen siitä "parantunut". Vaikken sinänsä pitänyt "tautia" kovinkaan ikävänä.
VastaaPoistaMä olen nykyään niitä, jotka matkalle lähtiessään odottaa sitä, että pääsee kotiin. Sitten kun olen sinne matkalle päässyt, olen kyllä ihan innoissani ja tykkään kovasti. Joskus jopa kotiin lähtö harmittaa.
Ehkä se kaikki on ihan vaan silkkaa mukavuudenhalua. Mutta mukavuusalueelta poistuminen silloin tällöin on kyllä kovasti terveellistä.