lauantai 6. maaliskuuta 2010

Kodinhengettären paluu

Välillä ruoanlaitto on erityisen mukavaa. Varsinkin kun on mukavia illallisvieraita tiedossa. Intouduin selailemaan keittokirjoja ja testaamaan uusia reseptejä. Kivaa!

Epäilin linssisalaatin olevan liian kesäinen vaihtoehto viileään iltaan, mutta salaatti oli yllävän ruokaisa varsinkin kun linssit, kana ja kesäkurpitsat olivat vielä lämpimiä. Muokkasin alkuperäistä ohjetta jonkin verran ja kanan rintapalat marinoituivat parisen tuntia garam masala, valkosipuli, chili, sitruuna ja oliiviöljy seoksessa ja kypsyivät parilan sijaan uunissa. Minttukastikkeen sijaan käytin joguttikastikkeessa tuoretta minttua ja maustoin jogurtin sopivaksi chilillä, sokerilla, suolalla ja pippurilla. Tätä pitää ehdottomasti tehdä pian uudestaan! Voin tuskin odottaa, että ilmat lämpenevät ja pääsen ulos grillaamaan kesäkurpitsaviipaleet ja kanan. Ensi kerralla saatan ehkä kuitenkin korvata kanan halloumilla tai fetalla.

Jogurtti-sitruunapannacotat valmistuivat jo edellisenä iltana Donna Hayn Instant Entertaining kirjan ohjeella. Minulla ei juurikaan ole kokemusta jälkiruokien valmistamisesta ja tämä taisi olla peräti ensimmäinen kerta kun käytin liivatetta! Ohje oli todella yksinkertainen ja nopea - suosittelen!

Sitruuna-jogurttipannacotat

2.5 dl kermaa
1.25 dl maitoa
1.25 dl tomusokeria
1/2 sitruunan mehu ja kuori hienonnettuna
2dl joguttia
2 tl liivatejauhetta
2 rkl vettä

Mustikoita, vadelmia ja minttua tarjoiluun

Sekoita vesi ja liivate ja kiehauta samalla maito ja kerma kattilassa. Poista kattila liedeltä ja siivilöi sekaan sokeri. Sekoita hyvin. Lisää liivate, sitruunan kuori ja mehu ja sekoita. Vatkaa sekaan jogurtti. Kaada kuppeihin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai yön yli.

Onneksi tein pannacottia tupla-annoksen ja saan herkutella vielä tänäänkin!

3 kommenttia:

  1. Minäkin taidan piipahtaa kylään...

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa! Kodinhengettären palveluksia voi tilata myös kotiin pääsiäisen tienoilla!
    Kai huomasit tyylikkään keittiöpyyhkeen ; )

    VastaaPoista
  3. Aika reippaaksi ruuanlaittajaksi olet tosiaan ryhtynyt! Tuo salaatti kuulostaa hyvältä ja voisin sitä halloumiversiota vaikka kokeillakin.

    Mä olen niin harvoin tehnyt viime aikoina ruokaa, että ihan harmittaa. Joni on hoitanut hyvin vahvasti meillä ruokapuolen ja mä olen vaan tiskannut, kun en mukamas ole muuta ehtinyt. Mutta tänään ajattelin tehdä tomaatti-porkkanakeittoa, kun sellaisen reseptin syksyllä kehittelin. http://kniinkuinkoti.blogspot.com/2009/10/yksi-juttu-johtii-toiseen-eli-miten.html

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...