Kaivelin kangasvarastoani. Ajattelin väkertää jotain. Sohva ehkä kaipaisi uutta tyynynpäällistä. Meinasin oikein ommella. Tai ainakin yrittää. Mutta en päässyt niin pitkälle.
Löysin laatikon pohjalta rakkaimman kankaani. Sininen kukkakangas on pienessä kangaskokoelmassani sekä kaikkein kaunein että tärkein.
Irrotin ohueksi kuluneen kankaan monta, monta vuotta sitten vanhan pihakeinun rikkinäisestä patjasta. En tiedä miten silloin ymmärsin ottaa kankaan talteen. Ehkä se oli silloinkin mielestäni kaunis. Ehkä jo silloin ymmärsin kankaaseen kätketyt muistot. Ehkä olin tehokkaasti sisäistänyt kankaan entisen omistajan opit nuukuudesta.
Sinikukallisilla patjoilla keinuttiin isovanhempieni takapihalla. Näiden kukkien sylissä istuin odottaen, että Päivi-täti kaartoi pihaan ensimmäisellä autollaan. Pappa kertoi juttuja ja kujeili. Mamma torui meitä tavan vuoksi ja toi itse keitettyä punaviinimarjamehua. Joskus saatiin pikkuveljen kanssa tehdä pullamössöä pieneen kahvitilkkaan.
Kerran harmitti, kun Mamma ei antanut juoda jännässä tetrassa ollutta Trip-mehua. Mamman mielestä se oli myrkkyä. Ja oli varmaan oikeassa.
Kun piti ottaa päiväunet, Pappa sanoi: "Ollaas hiljaa ny, saaraa jänes kii!"
Niin kaunis kangas, aivan ihana! Se tuo mieleen minullekin jonkun lapsuuden muiston, mutten saa siitä kiinni. Tämä asia jää varmaan pyörimään päähän. Kerron jos muistan.
VastaaPoistaSe on jännä, miten tavarat ja esineet tuo muistoja mieleen. Meillä on kotona paljon jo kuolleiden rakkaiden esineitä ja minusta se on ihanaa. Aina, kun näen jonkun sellaisen tavaran, mieleen nousee tärkeän ihmisen kuva ja muistoja. Tällä tavalla kotona on paljon tarinoita.
Oletkohan säkin istunut tuollaisessa keinussa joskus?
VastaaPoistaMeillä on kanssa paljon kuolleiden ihmisten tavaroita. Osa niistä on kuulunut meille rakkaille ihmisille. Osa on kuulunut sellaisille, joita emme edes koskaan tavanneet. Kuten se senkki, jonka pari päivää sitten esittelin.
Kerran löysimme roskalavalta erään vanhan herran vanhoja tavaroita. Pois oli heitetty iso pino vanhoja valokuvia, joiden taakse oli kauniilla vapisevalla käsialalla kirjoitettu ihmisten ja paikkojen nimiä ja vuosilukuja. Ne on nyt meille rakkaita, vaikka ovatkin tuntemattoman ihmisen muistoja.