Puutarhurin aikahan ei ole koskaan pitkä. Ei vaikka floran odotusajat päihittävät mennen tullen verkkaisimmatkin faunan edustajat. Tämä, jos mikä kasvattaa kärsivällisyyttä ja opettaa mielenkiintoisia seikkoja asioiden mittakaavoista.
Viime syksyn yllätyssiemenet pääsivät vihdoin maahan. Nyt odotellaan.
Jos hyvin käy, pysyy multa lämpimänä ja kosteana kesäkuukaudet ja siemenistä kasvaa sirkkajuuret. Luin juuri, että syksyllä saattaisi olla paikallaan nostaa maahan kaivetut ruukut maasta ja viedä kellariin suojaan.
Ja sehän olisi helppoa, jollen aiemmin olisi antanut itselleni kertoa, että siemenet kylvetään kukkapenkkiin pohjattomissa ruukuissa. Kukakohan tuollaisen neuvon antoi? En enää muista.
Saattaa siis hyvinkin käydä niin, että jäävät penkkiin selviytymään talvesta omillaan. Olen silti toiveikas, että voisivat selvitä yli talven ja ensi vuonna tehdä hennot versot. Ja parin vuoden päässä ne voisivat olla jo pienenpieniä taimia.
Jos hyvä tuuri jatkuu, neljän-viiden vuoden päästä voi penkissä kukkia itse kasvatettu Bowl of Beauty.
Mitäköhän muuta tapahtuu neljässä-viidessä vuodessa?
Kyllä tuollaista kaunokaista kannattaakin odottaa! Pionit ovat niin uskomattoman kauniita. Muistan vuosia sitten miten kukkakauppias oli ihan järkyttynyt kun vaadin, että saan pionin vieheekseni siskon häihin!
VastaaPoistaNyt oivalsin, miksi puutarhanhoito ei ole suosikkipuuhiani. Se vaatii kärsivällisyyttä ja sitä ei minulla valitettavasti ole.
VastaaPoistaMinun puutarhani oli kauniimpi viisi vuotta sitten. Niin luulen, en ole varma.
Liisa - eilen oli ihan sydäntäsärkevää lähteä Hamarista. Ensimmäinen pioni avasi juuri nuppujaan ja juhannusruusu samoin. Molemmat ehtivät kukkia ennen kuin seuraavan kerran ehdin paikalle.
VastaaPoistaKirjailijatar - Hei pitkästä aikaa! Hassua, miten täällä blogimaailmassa muutamassa päivässä alkaa ihmetellä mihin toinen on joutunut. ;)
Olen kanssa kärsimätön. Ihan valtavan. Mutta konkreettinen tekeminen on niin palkitsevaa, että kärsivällisyys on kasvanut ihan huomaamatta.