lauantai 27. lokakuuta 2012

Wasabinen kyssäkaalikeitto


Meillä syödään kasvisssosekeittoja pari kertaa viikossa nykyään. Pikkutyypille ne putoilevat hyvin ja itsekin tykkään.

Kasvimaani ainokainen kyssäkaalikin päätyi keitoksi. Tein sen sellaisena päivänä, jona vähän kaikki ainekset oli loppu. En ollut vieläkään muistanut ostaa kasvisliemikuutioita. Ja lipstikatkin olivat vielä Hamarissa. Eikä sipuliakaan ollut.

Päätin silti koittaa selvitä ilman kauppareissua. Mietin pääni puhki, millä saisin keittoon jotain hauskaa vivahdetta. Aikani kaappeja koluttuani tartuin lopulta wasabi-purkkiin. Miksikäs ei?

Keitto syntyi näin:

1 keskikokoinen kyssäkaali
3 valkosipulin kynttä
(1 sipuli)
nokare voita
vettä
2 dl kermaa
suolaa
wasabia (käytin jauhetta, mutta valmiskin käy)
raejuustoa tarjoiluun

Pilko kyssäkaali ja valkosipulinkynnet sekä sipuli, jos sellainen löytyy. Sulata iso nokare voita kattilassa ja kuullota kaalia ja sipulia muutaman minuutin ajan. Lisää kattilaan vettä niin, että ainekset eivät peity ihan kokonaan. Ripsauta mukaan pari hyppysellistä suolaa. Anna keiton porista, kunnes kyssäkaalinpalat ovat kypsiä.

Surruta keitto soseeksi sauvavatkaimella. Lisää kerma ja sekoita hyvin. Keiton voi tässä vaiheessa pitää miedolla lämmöllä, mutta älä anna enää kiehua. Mausta keitto oman makusi mukaan wasabilla ja tarkista kaipaako se lisää suolaa. Wasabin määrää on vaikea arvioida, kun eri sortit on eri vahvuisia. Kannattaa lisätä vähän kerrallaan, sekoittaa kunnolla ja maistaa välillä. Oma suu kyllä tietää, kun mausteita on tarpeeksi.

Tarjoile raejuuston kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...