maanantai 24. elokuuta 2009

Täydellinen sunnuntai

Toisina päivinä energiaa tuntuu riittävän vaikka mihin. Kiiruhdin aamulla ensimmäksi poimimaan hedelmiä Hewlettin itsepoimintilalle ja kaupan kautta kotiin päästyäni alkoikin hurja leivonta ja hillojen keitto!


Omena-luumukakut syntyivät useamman reseptin yhdistelmänä ja rikkinäinen keittiövaaka saattoi omalta osaltaan muokata reseptejä myös... Lohkojen lisäksi laitoin taikinan sekaan myös pienempiä luumun- ja omenanpalasia mehevöittämään kakun sisusta.

225 gr vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 - 1 tl kanelia
1/2 tl soodaa
1 dl kaurahiutaleita
125 gr voita
100 gr sokeria
2 munaa
1/2 dl maitoa
1-2 omenaa
2-3 luumua

Sekoita leivinjauhe ja sooda jauhojen joukkoon ja nypi sekaan voi. Lisää sokeri, munat, maito ja kaurahiutaleet ja sekoita tasaiseksi. Lisää paloiteltuja hedelmiä ja sekoita. Lusikoi noin puolet seoksesta voideltuun/leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Lisää päälle hedelmälohkoja ja toista lopulla taikinalla ja lohkoilla. Ripottele lopuksi päälle kaurahiutaleita. Paista 180 asteessa noin 45min.


Hillojen keitto vaikuttikin leipomista huomattavasti monimutkaisemmalta operaatiolta. Jo pelkästään omenoiden kuoriminen ja siemenkotien poistaminen vei aikaa - omenapora onkin jo lisätty ostoslistalle! Tein omenahillon aika pitkälle omaan makuaistiini luottaen. Käytin noin 3 kg omenoita ja aloitin lohkojen keittämisen parissa desissä vettä. Sokeria lisäsin noin 3 desiä ja sen lisäksi vielä puolikkaan sitruunan mehun. Hillon kiehuttua puolisentuntia lisäsin joukkoon teelusikallisen tuoretta raastettua inkivääriä. Kaikenkaikkiaan hillo taisi kiehua noin tunnin verran.

Luumuhillo vaikutti jopa omenahilloa konstikkaammalta (johtuu kyllä pelkästään siitä että aikaisempi hillonkeittokokemukseni on aika minimaalinen). Vertailin eri ohjeita ja nyrkkisääntönä näytti olevan, että sokeria ja luumuja tulee sunnilleen sama määrä - kuulosti aika hurjalta! Pahoin pelkään, että hillostani tuli aika makeaa, vaikka vähensinkin ohjeiden sokerimäärää tuntuvasti! Luumujen ja sokerin lisäksi hilloon tuli myös yhden sitruunan mehu. Hilloa keitettiin ensin miedolla lämmöllä noin 6-8 minuuttia ja sitten kiehutettiin oikein reippaasti kymmenisen minuuttia (tai kunnes hillo alkoi hyytymään jääkaappikylmällä lautasella). Hilloni taisi jäädä hieman liiankin juoksevaksi, mutta olen silti oikein tyytyväinen ensi yritelmääni!

Testasin jo hilloja omena-luumukakun kanssa ja kylläpä maistuikin hyvältä. Nyt vielä peukut pystyyn, että säilöminenkin sujui hyvin ja voin nauttia hilloista vielä talvellakin!

3 kommenttia:

  1. Oih, nuo kakut näyttää ihan taivaallisilta! Ostin jo luumuja kotimatkalla, kun ajattelin, että pitää heti kokeilla tuota reseptiä.

    Tänään on mennyt ilta siivotessa kotia, joka oli kesän jäljiltä aika laiminlyödyssä kunnossa.

    Mutta huomenna voisin leipoa luumukakun! Jos noita luumuja on vielä silloin jäljellä. Tuntuvat maistuvan ihan näin paljaaltaankin...

    VastaaPoista
  2. Kakku on leivottu ja sitä juuri nautitaan iltateen kanssa. Nami nami!

    Ja koska ohjeen seuraaminen vaan on ihan mahdotonta, korvasin vajaan desin jauhoista kauraleseillä (sydän tykkää!) ja lisäsin hyppysellisen jauhettua inkivääriä.

    Kakku oli ihan kauniskin, kun se tuli uunista, mutta yritin sitten kuumana jo kipata sitä vuoasta sillä seurauksella, että se meni ihan tuusan nuuskaksi. Sulloin sen takaisin vuokaan jäähtymään. Onneksi hieman kolhiintunut ulkonäkö ei vaikuta makuun...

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...