maanantai 15. helmikuuta 2010

Aikaisia lintuja




Vuoden ensimmäinen kaupunkiviikonloppu. Kävi niin kuin jostain syystä usein viikonloppuna käy. Nousimme molempina aamuina tyytyväisinä aikaisemmin kuin viikolla koskaan. Eikä edes tehnyt tiukkaa. Joni epäilee, että ilmiöllä saattaa olla yhteys siihen, että on luvassa mielekästä tekemistä. Tiedä häntä.

Lauantaiaamuna olin tallilla jo yhdeksältä. Joni kolusi sillä aikaa kirppareita ja toi mulle lahjaksi kasvinsuojeluoppaan. Valitettavasti myyjä oli liimannut ison hintalapun kirjan viehättävään kanteen. Onneksi lappu irtosi melko pienin vaurioin. Toivottavasti en joudu kirjan oppeihin turvautumaan kovinkaan usein.


Sunnuntaiaamun kirppariretkellä minuun vetosivat kärryihin poseeraamaan kavunneet valkoiseen pukeutuneet naiset ja heidän sympaattisenoloinen vetojuhtansa. Muutama muukin hieno juttu tarttui mukaan.


Keittiöpyyhe oli selvästi mulle tarkoitettu. Sen keskelle on tällätty leima, joka kertoo, että sen on eräs Emil Hanhiniemi Ingmanista, Queenslandista lähettänyt kotimaahansa. Löysin Emilistä pari mainintaa netissä. Jostain salaperäisestä syystä kaikki Emilistä kertovat sivut ovat esperantoksi. Ymmärsin sanan "Australia" ja ehkä sanan "finna".

Tunteeko kukaan Emiliä?

6 kommenttia:

  1. Emiliä en kyllä valitettavasti tunne, harmi, kuulostaa kiinnostavalta persoonalta ;)

    Kivoja kirpparilöytöjä on "kirppariagenttisi" tehnyt, teillä päin onkin paljon hyviä vanhojen tavaroiden kauppoja. Tuo taulunkehys näyttää tosi kauniilta, voisin laittaa seinälle sellaisenaan.

    VastaaPoista
  2. Kehys oli ihan oma löytö sunnuntaiaamuna, kun jo ennen seitsemää oltiin kirpparilla.

    Olin erityisen iloinen tuosta kehyksestä. Se on aika painava ja vaatisin kunnon naulan seinään, joten se pääsi ensin ikkunalaudalle odottelemaan.

    VastaaPoista
  3. Hienoja löytöjä tosiaankin! Viikonloppuisin tulee tosiaan herättyä aikaisin ja vieläpä oikein hyvillä mielin. Jokos olet päättänyt mitkä kuvat pääsevät uusiin kehyksiin?

    VastaaPoista
  4. Kehykset odottavat vielä kuviaan. Pieni kehys on mielestäni kovin sympaattinen. Siihen pitää varmaan leikata sellainen ovaalinmuotoinen paspis vielä ja laittaa joku vanha kuva.

    VastaaPoista
  5. Ihania löytöjä. Hmmm... kukahan tuo mystinen Emil on? :)

    Minä en viikonloppuisin herää vapaaehtoisesti kovin aikaisin. Viime lauantaina heräsimme seitsemältä ja koko päivä meni tokkurassa.

    VastaaPoista
  6. Jotakin mystiikkaa Emiliin selvästi liittyy! Enpä taida koskaan ennen olla törmännyt esperantokielisiin nettisivuihin!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...