maanantai 29. maaliskuuta 2010

Tulevan varalle




Polttopuita ovat tänä talvena mennyt Hamarissa ennätysmäärä. Jäljellä on vielä jonkin verran kesän saunapuiksi. Mutta lisää pitää saada, että ensi talvenakin saadaan talo lämpimäksi.

Viikonloppuna oltiin rankamettällä hakemassa uusia polttopuita. Ensin olin isän kanssa kaksin, sunnuntaina saatiin Joni ja Klasu mukaan.

Karsittiin kuivia kuusia, kaadettiin liian likellä kasvaneita koivuja. Kahlattiin polvia myöten lumessa. Pistettiin halki, poikki ja pinoon. Ja traktorin lavalle.

Traktorikaan ei meinannut välillä jaksaa painaa hangessa. Kettingit vaan kilisivät, kun pyörät sutivat tyhjää. Mietin, että joskus vielä olen täällä hevosen ja reen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Minusta olisi ihan mahtavaa päästä metsätöihin. Siis tiedän, että se on rankkaa, mutta silti. Risusavotassa olen vain muutaman kerran ollut ja se ainakin oli ihanaa. Tuli hiki ja lihaksia pakotti seuraavana päivänä. Lapsena suunnittelin, että minusta tulee metsuri. Ei tullut :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä - tällaiselle päivät pitkät istuskelevalle toimistotyöläiselle kunnon rehkiminen on ihan taivas!

    Ja metsässä on aina hyvä olla. Helppo hengittää ja sopivasti katsottaa ja kuultavaa. Vaikka tällä kertaa en moottorisahoilta ehtinyt paljon luonnonääniä ihastelemaan...

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...