sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Parasta tällä viikolla

Laura:

Tällä viikolla en ole ottanut ainuttakaan valokuvaa.

Mutta olen pukenut toppahousut mekon päälle, seissyt polvia myöten lumihangessa ja seurannut spektaakkelia pistävässä pakkasessa. Parasta oli ilotulitus ja se, kun ihan alussa koko toppa-asuinen väkijoukko hytkyi musiikin tahdissa kuin pingviinit. Nauroin ääneen.

Meillä on ollut ne kulttuuriavajaiset. En muista koska viimeksi olisin ollut näin sosiaalinen. Tai ylipäänsä viettänyt viikonloppua ihmistenilmoilla. Saatikaan, että olisin illalla vaivautunut pois kotoa. Se on ollut kivaa ja parasta. Ja sen jäljiltä olen ihanan väsynyt.

Kivaa tällä viikolla oli myös sunnuntainen vierailu kavereiden luona. Sain siellä apua ompeluprojektiin, joka joulun alla päättyi kyyneliin.

Kaikenkaikkiaan hyvä viikko, vaikka vielä muutama päivä sitten olisin sanonut, että eikä ollut.




Liisa:

Hyvää ruokaa hyvässä seurassa. Perjantaina linssisalaattia ja punaviiniä harvinaisen yökylävieraan kanssa. Lauantaina kesästä lähtien vaalimamme hapanjuuri pääsi taas käyttöön ja leipä syötiin simpukoiden kyytipoikana. Sunnuntaina vastasin Lauran aiemmin viikolla heittämään ruokahaasteeseen. Onneksi kaiken tämän syömisen vastapainoksi olen vähän innostunut kuntoilustakin. Varsinkin kun söin enemmän kuin oman osani lauantaisesta banaanitoffeekakusta!

4 kommenttia:

  1. Oi, banoffee! Olen jostain syystä hulluna brittiläisiin leipomuksiin, vaikka maan ruokailukulttuuri ei kyllä muuten tehnyt vaikutusta. Banaanitoffeekakkua en ole kuitenkaan ikinä maistanut. Tuo näyttää aivan ihanalta. Olisiko vielä muita hyviä reseptivinkkejä brittiläisiin teehetkiin?

    VastaaPoista
  2. Oih, mullekin kelpaisi banaanitoffeekakku. En ole minäkään tainnut sellaista koskaan saada, vaikka olen siitä kovasti kuullut puhuttavan. Pitää ehdottomasti löytää aikaa tuon reseptin testaamiseen!

    VastaaPoista
  3. Handepande - sain banoffeeta ensimmäisen kerran häissä reilut kymmenen vuotta sitten ja hurahdin kakkuun heti. Pitääkin miettiä muita brittiherkkuja. Tiedä vaikka seuraavaksi leipoisin skonsseja!

    Laura - nuo avajaiset kuulostavat kyllä aika spektaakkelilta! Onkos se ompeluprojekti nyt valmis? Ja tuota banaanitoffeekakkua kannattaa kyllä ehdottomasti testata! Banoffee oli tarjoiluvalmis alle puolessa tunnissa!

    VastaaPoista
  4. Siis mitä, niin nopeasti valmis! En lukenut vielä ohjetta niin pitkälle. Kuvittelin, että sitä condenced milkiä keitetään tuntikausia. Pitää heti hankkia ainekset kaappiin, että pääsen kokeilemaan ensi tilassa.

    Ompeluprojekti on hieman kesken vielä. Eilen kävin ostamassa kanttinauhaa ja nyt pitäisi vaan sopia seuraava ompelusessio, kun en taida uskaltaa itsekseni lähteä touhuamaan, ettei taas mene itkuksi.

    Ensi kerralla teemme ompeluprojektin ihan alusta asti, eli opin myös miten ne kaavat oikeasti kannattaa ottaa...

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...