maanantai 8. lokakuuta 2012

Raporttia kaupunkikodista







Pikkutyypin kanssa urbanisoidumme hiljalleen. Kaupunkikoti on vaatinut kesän jäljiltä kaikenlaista pientä. Suunnitelmissa on laittaa olohuone uuteen uskoon, koska Pikkutyypin majat vaativat lisää tilaa. Tilaa vievät myös kolmet (neljät, jos nuken omat otetaan huomioon) rattaat ja laajeneva lelukokoelma. Tällaista on, kun kirppiksillä tulee koko ajan vastaan kaikenlaista vastustamatonta.

En ole vieläkään ehtinyt esitellä elokuisen Ruotsinretkemme kirpparisaldoa. Mutta nyt kuvissa poseeraa Pikkutyypin löydöt, nukenrattaat ja liitutaulu. No, liitutaulun löysin kyllä minä, mutta rattaat bongasi kaveri ihan itse. Samalta reissulta löytyi myös sohvapöytä, jonka olemme suunnitelleet olohuoneeseen, mutta sitä ennen pitää pistää vähän vanhoja jakoon. Telkkari lähti jo kesällä Hamariin, kun isän telkku päätti päivänsä. Nyt vielä pitäisi tyhjentää vanha aivan liian iso tv-taso ja keksiä vanhalle sohvapöydälle joku uusi käyttö.

Touhutessani olen huomannut yllättävän puutteen taidoissani. Olen nimittäin hirvittävän huono hakkaamaan nauloja. En ollut ymmärtänyt sen olevan taitolaji. Mutta olen nyt hakannut useampia nauloja muutamana päivänä ja yksi on katkennut ja monta mennyt ihan vinoon. Tarvitsen selvästi lisää treeniä!

Lisäksi tilaisin yhden aurinkoisen syyspäivän. Haluaisin pestä ikkunat!

--

A few pictures from our urban home. Little I and I are slowly spending more time here after the summer on the farm.

We're planning to reorganise the living room. Little I's cardboard houses and her four (yes, four,) prams take so much room we need to get rid of some furniture. Fortunately Dad's TV broke in the summer. We gladly donated our own which was far too big and far too rarely watched.

It's been so good to organise things a bit and actually get rid of some stuff that had been kicking around. We do replace all that with new fleamarket finds in no time!

3 kommenttia:

  1. Tule sitten tännekin pesemään!


    Kaunis tuo nojatuoli, en muistakaan sitä. Ja Teemu rakentaa talon on mun suosikkikirja :)

    VastaaPoista
  2. Kirjailijatar - No, katsotaan sitten kun saa omani ensin... :) Seurassahan se olisi kyllä hauskempaa!

    Eikös olekin hieno nojatuoli! Sain sen 18-vuotislahjaksi ja se on seurannut mukana siitä lähtien. Se muutti eteiseen keväällä Pikkutyypin majan tieltä ja on matkalla Hamariin, mutta tuntuu jostain syystä viihtyvän tuossa eteisessä.

    Tuo kirja on munkin lapsuussuosikki. Erityisesti tykkään siitä kohdasta, missä Teemu poraan talon seiniin reikiä. Se näyttää ihan juustolta.

    VastaaPoista
  3. Onko nuo muka nuken rattaat!?!

    Tuo liitutaulu on jotenkin kovin tutun oloinen...

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...