Koneilla tekemisestä

En ole kummoinen ompelija. Koulun käsityötunnit olivat painajaista ja ompelukoneajokortin saada lähinnä sen ansiosta, että opettajalla meni hermot.

Olen melkein koko elämäni pystynyt välttelemään ompelukoneita. Käsityöintoni ei ole koskaan kattanut koneilla tekemistä. Eikä kärsivällisyyskään. Virkkuukoukku ja puikot ovat olleet enemmän mun juttuni. Vaikka toisaalta kyllä dreijaan innokkaasti. Kone sekin kai on, kun siinä on moottori.

Skottiruutuinnostukseni ajoi minut kaivamaan Jonin perintöompelukoneen esiin. Onneksi Liisa oli käymässä ja avusti kaavojen tekemisessä ja kankaan leikkaamisessa. Tarkoitus oli, että ompelukin tapahtuu Liisan ohjauksessa, mutta toisin kävi. Ompelukone oli rikki. Jonin pähkittyä kokonaisen illan, kone toimii taas. Oli ihan pakko uskaltautua sen puikkoihin ihan yksin.

Joni neuvosta (tai pikemminkin painostuksesta) tutustuin myös ohjekirjaan. Mainio idea! Alalangan pujotusohjeeseen tutustuminen hälvensi hetkessä ompelukoneeseen liittämääni mystiikkaa.

Kone tikutti tikkiä. Siinä sivussa huomasin, että parista kappaleesta oli saumavarat unohtuneet. Kangasta ei ollut riittävästi lisää. Piti sitten surrutella lähempää reunaa. Nuppineuloja putoili lattialle. Vedin mantelin väärään kurkkuun. Unohdin syödä ja juoda.

Olin vallan ylpeä itsestäni, kun keksin, että laskokset voi muotoilla nuppineuloilla ja silittää paikoilleen.