Viikonloppuna piti tavata toinenkin vanha ystävä. Ja punatukkainen lapsi, jonka olen nähnyt vain kuvassa. Piti näyttää vanhaa opiskelukaupunkiamme ystävän puolisolle. Syödä yhdessä hyvin ja muistella menneitä. Ja puhua tulevasta.
Mutta sitten tuli se tuhkapilvi, joka sekoitti kaikkien muidenkin suunnitelmat. Ja me olimmekin kaksin. Niinkin oli hyvä. Pitkästä aikaa.
Maanantaina olin kyllästynyt loisteputkivaloon, hälinään ja graniittiin. Tarvitsin vihreää. Puista pintaa. Jotain pienempää.
Djurgårdsstanissa kissa katsoi minua suoraan silmiin. Istuin penkillä kevätauringossa ja mietin, että jos olisin puu, olisin sittenkin varmaan mänty.
Kotimatkalla laiva oli täynnä monta päivää matkanneita. Terminaalissa oli hauskaa, kun samassa junassa monta tuntia matkanneet kohtasivat uudelleen. Mäyräkoira oli lähtenyt perjantaina Floridasta. Tiistaina se pääsi kotiin.
Ihan hilpeän ihana tarina tuosta mäyräkoirasta :) Nyt on kyllä niin moni ihminen (ja eläin) juuttunut johonkin. Jopa työasiatkin ovat menneet vähän uusiksi, kun ihmiset ovat juuttuneet Saksaan ja Liettuaan.
VastaaPoistaJa minustakin mänty on paras puu. Pidän kyllä koivusta ja näistä kukkivista luumu- ja omenapuistakin. Ja pihlajakin on hieno. Mutta mäntyjä haluaisin omalle pihalleni.
Omituinen asia tämä tuhkapilvi...
Olen tullut siihen tulokseen, että tuhkapilvi on hieno asia.
VastaaPoistaMoni on sen takia joutunut unohtamaan kiireensä ja miettimään muita vaihtoehtoja.
Hollantilaiset ystäväni eivät päässeet tällä kertaa Tukholmaan, mutta matkustivat junalla paikkaan, jossa eivät koskaan ennen olleet käyneet. Ja tykkäsivät kovasti.
Siellä laivallakin oli oikein hilpeä tunnelma. Vaikka väsynytkin myös.
Olen kovin tykästynyt myös omenapuihin, tammiin ja haapoihin. Mutta männyillä on luonnetta. Selviytyjäluonnetta. Sitkeitä pirulaisia. Päättäväisiä, kun kasvavat missä vaan ja miten vaan.
Olen itsekin vähän sellainen. Päköpää. Välillä.