Työkaverini on päättänyt koulia minusta kirjontakaverin. Joka päivä Karenin laukusta ilmestyy uusi ohjekirja, kuvioarkki, keskeneräinen työ tai kirppareilta haalittuja vanhoja taidonnäytteitä minun ihmeteltäväkseni. Pitkään minua ei tarvinnut houkutella. Nyt minulla on kirjontakangasta, kehys, neuloja ja valikoima lankoja. Ensimmäiseksi teen kuulemma työn, jossa harjoitellaan erilaisia pistoja. Mitäköhän tästä vielä tulee - toivottavasti ei ainakaan sellaisia harakanvarvaspistoja kuin ala-asteella viimeksi kirjoessani.
Eipä hullumpaa ollenkaan :) Kirjailu on IHANA harrastus. Itselläni se lähti alkuun siitä, että olin niin allerginen, että olikin hankalaa keksiä mitä voisin tehdä, kun villanka oli kiellettyjen listalla. Äiti keksi ensin virkkaamisen pölyämättömillä puuvilla langoilla..ja sitten itse huomasin ihanat muliinilangat, joilla aloin "merkata" liinoja...ja siitä se on kehittynyt... pikkuhiljaa taitojen/rohkeuden kasvettua innostuin enemmän ja enemmän
VastaaPoistaOnnea matkaan! Huomaat pian, että onkin ihanaa vaan ommella...ja millään ei malta lähteä siitä mihinkään "ns. oikeaan hommaan"
tuksu
Mun kirjontaprojektit eivät ole juurikaan edistyneet viime aikoina. Suorastaan viime vuosina... Mutta kovasti minäkin haluaisin kokeilla ja oppia!
VastaaPoistaHahaa, arvasin! :) Taidat pistaa sinakin nyt lounastunnilla "I'm on my lunch"-kyltin ikkunalle ja nostaa kirjontatyon tyopoydalle lounaan ajaksi! :D
VastaaPoistaKirjonta on kylla kivaa, ja jotenkin niin... kevaista! Nahdaanpa taas pian!
Emma - kaikki vapaa-aikahan pitää hyödyntää tarkasti ; )
VastaaPoistaMahtaakohan keskittymiskykyni riittää kirjontaan? Neuloin käsin pienen saumanpätkän edellisiltana ja jälki oli kyllä aika sotkuista... Mutta tekemällä oppii...